MIHIN MENET – SUOMI?
Suomen todella rivakka ja suhteellisen vakaa kasvu alkoi sodan
päätyttyä Neuvostoliiton tuottoisan kaupan siivittämänä. Samaan aikaan työläisten
vahva ja tinkimätön kansandemokraattisen liikkeen suoran ja välillisen
vaikutuksen ansiosta myös kansan elintaso parani.
Neuvostoliiton hajottua Suomen kasvu törmäsi seinään. Kun
reformistit onnistuivat tuhoamaan työväenliikkeen vasemman laidan, se salli
ilman vastarintaa toteuttaa Euroopan unionin jäsenyyden ennakkoehdot pääomien
ja tavaroiden vapaaliikkumisen yli rajojen. Samalla maan ylin lainsäädäntö-,
tuomio- ja budjettivalta luovutettiin EU:lle. Nämä yhdessä muuttivat maan politiikan
ja tuotantorakenteen sekä aiheuttivat ennennäkemättömän työttömyyden. Myös hurja
tilastokeinottelu yleistyi.
Nykypäivän
Suomessa kaikki kynnelle kykenevät ovat näkevinään taloudessa voimakkaan kasvun
perustan. Kyseessä on kuitenkin pelkkä harha, joka näyttää syntyvän tehtyjen pitkäaikaisten
töiden mm. laivatilausten kasaantuneesta laskutuksesta.
Sanomattakin on selvää, että tulevan kehityksen ennakoiminen
on vaikeaa. Porvarillisille taloustieteilijöille se on erityisen vaikeaa, sillä
he eivät tunne kapitalistien talousjärjestelmän lainmukaisuuksia. Ennen muuta pääomien keskittymistä yhä harvempien
omaisuudeksi, jonka on tuotettava maksimaalista
voittoa. Työn tuottavuutta, joka on yritysten välisen kilpailun ydin. Siksi
työn tuottavuus kasvaa lähes poikkeuksetta tuotantoa nopeammin työn tarve
vähenee ja työttömyys lisääntyy.
Porvarilliset taloustieteilijät ovat yliopistoissa ja
korkeakouluissa aivopestyjä opportunisteja. Tulevaisuuden arvioinnissa tai
ennustamisessa heillä on varsin huonot eväät. Sillä käytössä oleva
kansantalouden mittana on bruttokansantuote, bkt. Se on petollinen järjestelmä.
Sitä voidaan manipuloida, kun sen tulot ja menot eivät ole hyvän
kirjanpitotavan mukaan toisistaan riippuvaisia, ne eivät korreloi.
Kansantaloustieteilijöiden (makrotalous) samoin kuin ja
kauppatieteilijöidenkin (mikrotalous) opetus perustuu siihen, että kapitalismi
on ihmiskunnan kehityksen korkein aste. Sille ei nähdä eikä hyväksytä
vaihtoehtoa. Siitä huolimatta monet porvarilliset taloustieteilijät katsovat pessimistisesti
tulevaisuuteen.
Pitkän aikavälin
ennusteissa on sanomattakin selvää, että tuleva ennakoiminen on vaikeaa. Arvioinnissa
on turvauduttava tietoihin todellisesta menneisyydestä, jonka perusteella voi
ennustaa tuotannon, työn tuottavuuden ja työllisyyden, työtuntien yleiset
kehitysnäkymät.
Kaudella 1985–2016 varastojen kiertonopeus vaihteli 1,82 ja
1,95 väillä. Yli neljänkymmenen vuoden keskimääräinen kiertonopeus oli 1,87.
Siitä voi päätellä, että vuosikymmenien aikajänteellä varastojen keskinopeus on
lähes vakio, vaikka ajoittain syntyy liikatuotantoa ja varastot kasvavat. Silloin
työvoimaa vähennetään. Varastojen supistuttua ja kysynnän kasvaessa työvoimaa
lisätään.
Tässä on syytä huomauttaa muutamasta vaikuttavasta asiasta. Ensiksi
se, että työn tuottavuus saadaan, kun kokonaistuotanto, ei siis bkt, jaetaan tehdyillä työtunneilla. Toiseksi,
että työvoimaksi lasketaan 81 % työikäisistä. Virallisesti heistä poistetaan vaikeasti työllistettävät. Kolmanneksi
se, että 1998 Tilastokeskus lopetti todellisten työtuntien keräämisen ja
siirtyi työvoimatutkimukseen. Sillä saatiin merkittävä joukko haamuja
kaunistamaan virallisia työllisyystilastoja. Näissä laskelmissa haamut on
poistettu. Neljänneksi se, se, että kansantalouden tilinpito
(Tilastokeskus) ei ole kovin luotettava mm. siksi, että kunkin vuoden
lopulliset luvut saadaan kahden vuoden kuluttua ja lisäksi uutuutena se, että
taulukoiden paperi- ja pdf versiot on lopetettu.
Viimeisen
neljänkymmenen vuoden aikana kaudella1981–2020 tavaroiden vapaasta
liikkuvuudesta seurasi tuotantorakenteen muutos ja maatilojen alasajo. Vienti
ja tuonti kaksinkertaistuivat. Vienti ei
sanottavasti lisännyt työllisyyttä, kun vientiteollisuuden tyhjäkäynnillä ollut
kapasiteetti otettiin käyttöön. Sen sijan tuonnin kasvu lopetti 50 000
pk-yritystä ja työttömyys kasvoi vauhdilla. Kun 1970-luvun hätätilahallituksen
ansiosta 1980 työttömiä oli 82 096 henkeä ja työttömyysaste 3,7 %, niin
1990 työttömiä oli 293 709 henkeä, 10,7 %.
Kaudella 1981–2020 tuotanto kasvoi (kolme viimeistä vuotta
arvioitu) 2010 rahassa laskettuna 169,5 % (enintään 5,3 %/v) ja työn tuottavuus
202,3 % (enintään 7,7 %/v). Työtuntien mukainen työttömyysaste vuonna 2020, kun
työvoiman määrä on hieman laskenut, näyttäisi olevan 24,2 %. Töitä tehdään 3,7 miljardia
tuntia ja työttömyyteen haaskataan 1,2 miljardia tuntia. Työttömyysaste on
tällä kaudella noussut kokonaan uudelle korkealle tasolle.
Nykyinen taantuma kestää vähintään kymmenen vuotta. Nyt
näyttää siltä, että tuotanto olisi vuoden 2008 tasolla aikaisintaan vuonna 2018.
Tuotantoon on iskenyt jatkuva kasvun hidastumisen ja työttömyysasteen kasvun
trendi.
Seuraavan
neljänkymmenen vuoden aika siis kausi 2020–2060 on maailman taloudessa hitaan
kasvun aikaa. Se tuntuu kielteisesti Suomeen. Toiseksi aiheellisesti voi
pelätä, että pula- ja taantuma-aikojen välit lyhenevät ja niiden kesto pitenee.
Kun arvioidaan, että seuraavien neljänkymmenen vuoden aikana ne iskevät kymmen
vuoden välein suhteellisen matalina ja vain kahden vuoden mittaisina, niin ennustetta
voi pitää varovaisena. Samaan aikaan uusi tekniikka robotteineen lisää työn
tuottavuutta ja vähentää työn tarvetta.
Kaudella 1921–2060 tämän arvion mukaan vuoden 2010 rahassa
tuotanto kasvaisi 11,5 % (enintään 1,3 %/v) ja työn tuottavuus 70,1 % (enintään
1,4 %/v). Mikäli Tilastokeskuksen väestöennuste 15–64 vuotiaista toteutuu niin,
vuonna 2060 työtuntien mukainen työttömyysaste olisi 52,0 %. Silloin töitä
tehtäisiin 2,4 miljardia tuntia ja työttömyyteen haaskattaisiin 2,6 miljardia
tuntia.
Tuotanto täällä periferiassa on tuomittu hitaaseen kasvuun.
Mutta työn tuottavuus ei ole sidottu tuotantoon, se on sidoksissa vain yritysten
voittoihin. Tässä laskelmassa se hidastuu kolmannekseen aiemmasta. Jos se kipuaa
sitä suuremmaksi tilanne muuttuu entistä katastrofaalisemmaksi. Tuotannon kokonaistilannetta
voisi helpottaa korjaamalla suhteet Venäjään, mutta nykyinen sotainen uhkakuvapolitiikka
ei salli eikä suosi laajaa ja kannattavaa kauppaa itään. Siellä on vihollinen!
On selvää, että tilanne voi siis olla hieman parempi, mutta
myös huonompi. Menneiden vuosikymmenien aikana tapahtunut elintason kasvuun
vaikutti ennen muuta vahva työväenliike. Tänään se on todella huonossa hapessa,
niin heikko, että historian taustaa vasten sitä on suorastaan mahdotonta kuvitella.
Kun taloudessa ja siinä luvussa (pien)kapitalisteilla menee
kurjasti ja kun koko väestön elintaso laskee siitä seuraa, että kapitalistit
eivät enää voi hallita eivätkä palkkatyöläiset elää entiseen tapaan. Tässä
kurjuudessa Suomi ei ole yksin. Sama kehitys tapahtuu kaikkialla maailmassa. Siksi
hallitsijoiden ja hallittujen välit kärjistyvät.
Tuskin kovin kaukana on aika, kun pakkatyöläiset huomaavat,
että kapitalistista järjestelmää ei voi enää korjata. Siitä alkaa kapitalismin
lopettaminen jostain Amerikan tai Euroopan suurista maista, joista se leviää vyörynomaisesti maasta
toiseen. Tässä muutoksessa palkkatyöläiset muuttuvat hallituista hallitseviksi,
jotka toteuttavat uudenlaisen yhteiskuntajärjestyksen, jossa jokainen
osallistuu kykyjensä mukaan ja saa työnsä mukaan.
Kai Kontturi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.