2.7.15

Yritysvero


Jutta Urpilainen ja dynaamiset vaikutukset

Kaikki varmaan muistavat, että Jutta Urpilainen (sd) oli valtionvarainministeri, jonka johdolla alennettiin yritysveroa. Sen jälkeen demarit ihan syyttä suotta työnsivät Jutan syrjään. Nyt hän pulpahti taas pinnalle voittamalla kädenväännön ja paikan pankkivaltuustossa.

Valtionvarainministerinä Jutta Urpilainen (sd) oli noviisi, joka ei tiennyt mitään yritystoiminnasta eikä Kreikasta. Suurisuisesti hän selitti, että yritysveron alennus parantaa niiden kilpailukykyä. Sen dynaamisena vaikutuksena on uusia työpaikkoja. Jutta ei ymmärtänyt ja tuskin ymmärtää vieläkään, että yritysvero peritään puhtaasta voitosta. Sillä ei ole mitään tekemistä yritysten kilpailukyvyn kanssa joten yritysveron alentaminen 1000 miljoonalla oli omistajille pelkkä lahja.

Katsomalla Tilastokeskuksen työttömyyslukuja nähdään, että yritysveron alentamisen jälkeen työttömyys on kasvut. Vuoden 2012 toukokuun 395 tuhannesta 2015 toukokuun 460 tuhanteen. Työttömien määrä on siis kasvanut 65 tuhannella, 16,5 prosentilla. Kun 1970-luvulla työttömien määrä yhteensä ylitti 70 tuhatta, maahan runnottiin hätätilahallitus.

Nyt lähes puolenmiljoonan työttömän joukko on pikkujuttu, joka ei tosissaan kiinnosta ketään. Niin tässä käy kuin ennenkin, kun piru sai pikkusormen, nyt se vaatii koko käden. Professori Vesa Kanninen ja Suomen Pankin entinen osastopäällikkö valtiotieteen tohtori Heikki Koskenkylä vaativat (HS 1.7.15) yritysveron alentamista 15 prosenttiin siis toista 1000 miljoonan euron lahjaa omistajille.

Seuraavana päivänä (HS 2.7.15) siihen tarttui hanakasti pari kirjoittajaa, joista toinen piti sitä vain oikean suuntaisena, mutta toinen vaati koko yritysveron poistamista. Viimevuonna yritysvero oli vuoteen 1990 verraten 5,7 miljardia euroa pienempi. Se on jo nyt komea täysin ansioton lahja yritysten omistajille.

Ketään ei enää näytä kiinnostavan Kokoomuksen yritysten omistajille junailema miljardin lahja, jota Vasemmistoliitto sekä demarit tukivat ja antoivat Jutta Urpilaisen johdolla vakuutuksen lahjan dynaamisesta vaikutuksesta, joka synnyttää uusia työpaikkoja.  

Nyt, kun hallitusta johtavat äärioikeistolaiset SSS-miehet, yritysten hurjimmatkin toiveet saattavat toteutua. Aika näyttää.
 
Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.