sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Keskenkasvuiset


Blondi Kokkolasta

Pitkälle sotien jälkeen maata hallitsivat täysi-ikäiset, jotka olivat kokoomuslaisia, maalaisliittolaisia, demareita ja kansandemokraatteja. Kolmella ensimmäisellä oli konservatiiviset vanhaa säilyttävä mieli, mutta toisistaan poikkeavat käytännön tavoitteet. Vain kansandemokraateilla oli selkeä ja radikaali vaihtoehto. Sen ansiosta heillä oli vankka kannatus. Pariin otteeseen he saivat neljänneksen äänistä.

Noihin aikoihin puolueilta vaadittiin paitsi perusteellista tavoitteidensa ymmärrystä myös vankkaa kokemusta, joka saattoi kertyä vain vuosien kuluessa. Ilman hyvää tietoa ja kokemusta oli vaara, että koko potti luisui vasemmalle. Nyt kaikki on toisin. Maata hallitsevat nuoret ellei peräti keskenkasvuiset.

Heistä eduskuntaan ilmestyi ensin Siilinjärveltä 27 vuotias Jyrki Katainen, joka lähes samaa tietä hän nousi Kokoomuksen puheenjohtajaksi, valtionvarainministeriksi ja pääministeriksi. Seuraavissa vaaleissa eduskuntaan tuli 27 vuotias Jutta Urpilainen, blondi Kokkolasta. Myös hänestä jotakuinkin samalla vauhdilla tehtiin vastavalmistuneen luokanopettajan kokemuksella demareiden puheenjohtaja ja valtionvarainministeri.

Kokemattomuuttaan tai muiden käskystä Jutta Urpilainen julisti viimevuoden elokuussa, että talouspolitiikan peruspilarit ovat valtion budjetti, rakenneuudistus, lisäbudjetti ja maltillinen palkkaratkaisu. Asiallisesti ne ovat vain lillukanvarsia, sillä todelliset talouden peruspilarit ovat pääomat, työvoima, vienti, tuonti ja kotimarkkinatuotanto.

Näille todellisille peruspilareille 1980-luvulla aloitetulla politiikalla annettiin rajattomat vapaudet. Siksi pääomat karkasivat maasta, työvoiman vajaakäyttö, työttömyys, kasvoi taivaisiin, kun tavaroiden tuotanto jätettiin ulkomaisten suuryhtiöiden ylivoimaisten resurssien armoille. Siinä leikissä työllistävällä kotimarkkinatuotannolla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Siksi se ajettiin maan alas.   

Hallituksen muodostamisessa ei ole kyselty enempää aatteellisuuden, kokemuksen tai asiaankuuluvan tiedon eikä taidonkaan perään. Tärkeintä oli porvarillisen aatemaailman hyväksyminen karvoineen ja nahkoineen päivineen ja kansan kannalta väärän politiikan jatkaminen. Siinä tiedonpuute olivat vahvuus. Sen ansiosta asiansa osaavat kapitalistien lakeijat voivat ohjailla hallitusta mielin määrin. Myös hyvinvointivaltio ja työpaikkojen luomisen hokemisen oppiminen nähtiin hallitukseen liittymisen vahvuudeksi. Muulla ei ole suurempaa väliä.

o o o

Kaikkien itse aiheutettujen ongelmien vuoksi hallitus presidenttiä myöden ja koko eliitti voivottelevat kuinka julkiset menot ovat paisuneet ja paisuvat. Voivottelu on luonteva osa kaiken kattavassa valheiden peitossa. Julkisten menojen vertaaminen bruttokansantuotteeseen on petos niin syvältä kuin olla ja voi. 

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana julkisten menojen keskimääräinen vuosikasvu oli 4,1 %, reaalisesti 1,8 %. Julkisten menojen kasvu ei siis ole mitenkään hurjaa. Niinpä koko ongelma on tuotannossa, joka yleisesti tunnustetaan, mutta sille ei haluta tehdä mitään, kun se aiheuttaisi ongelmia EU:lle ja ennen kaikkea globaalille suurpääomalle.

Suomi on ajautunut taantuman alhoon, josta se ei pääse pois ainakaan nähtävissä olevana aikana. Vuonna 2008 iski lama. Bruttokansantuote (bkt) jämähti 185,7 miljardiin euroon. Sen jälkeen tuotanto on polkenut paikallaan. Kaudella 2009–2013 tuotanto oli keskimäärin 184,4 miljardia euroa, eikä juuri kummempaa ole näköpiirissä. Kahdentoista koti- ja ulkomaisen ennustajalaitoksen mukaan vuodelle 2014 lupaavat vain olematonta 0,6 tai enintään vaatimatonta 2,3 prosentin kasvua.

Pohjoismaisten tilastokeskusten perusteella jopa Helsingin Sanomat (28.12.13) osoitti, että oleellisen tärkeät sosiaali- ja terveydenhoitokulut olivat asukasta kohden Norjassa 18 347, 25 % bkt:stä, Tanskassa 14 250, 34 % bkt:stä, Ruotsissa 12 750, 30 % bkt:stä ja Suomessa 10 850 euroa, 30 % bkt:stä.  Suomen ja Ruotsin osuus bkt:stä oli sama, mutta euroissa ero oli huikea. Ruotsin menot olivat lähes 18 prosenttia suuremmat. Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä todelliset erot ovat todella valtavat. Sosiaali- ja terveydenhoitokulut on aina laskettava asukasta kohden, muut tavat ovat pelkkää petosta.

Tätä taustaa vasten tuntuu röyhkeältä nimittää Suomen pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi varsinkaan, kun hallituksella eikä yleensä eduskuntapuolueilla ole yhtään aikomusta kuroa välimatkaa kiinni. Päinvastoin. Jatkuvasti tehdään uusia leikkauslistoja.

o o o

Meillä hoetaan, että Suomikin on ahtaalla, kun kansainvälinen talous on vaikeuksissa eikä vienti vedä. Vertailukelpoisessa Tanskassa bruttokansantuote on 41 900 ja Ruotsissa 41 800 euroa asukasta kohden, mutta Suomessa vain 35 600 euroa. Tässäkin Suomi on jäljessä 18 %. Miten on mahdollista, että kurja kansainvälinen taloustilanne puree meihin, mutta ei ruotsalaisiin eikä tanskalaisiin?

Näistä maista Suomi on ainoa, jonka on vietävä tavarat ensi junilla/autoilla, sitten laivoilla ja jälleen junilla/autoilla päästäkseen Euroopan suurille markkinoille. Suomen logistiikka tulee poikkeuksellisen kalliiksi ja tekee yhdestä maailman kilpailukykyisimmästä tuotannosta kannattamatonta. 

Tämän täysi-ikäiset kapitalistit tietävät erittäin hyvin. Pääomien vienti tulee halvemmaksi. Siksi he ovat vieneet maasta 600–700 miljardia euroa. Nyt se vastaa vähintään kolmen vuoden bruttokansantuotetta. Pääomien, tavaroiden, palveluiden ja ihmisten vapaan liikkumisen sekä ylimmän lainsäädäntö-, tuomio- ja budjettivallan menettäneenä Suomi EU-maana vajoaa yhä syvemmälle ja syvemmälle kurjuuden syövereihin. Tälle hallitseva nuoriso ei osaa, eikä tahdo tehdä mitään.

On päästävä irti vapaakaupasta – irti EU:sta!

Kai Kontturi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.