Historiaa väärentäen

Historian väärentäjät salaavat ja unohtavat

Neuvostoliitossa 1927, kun talonpojat vielä kyntivät peltonsa puuauroilla ja äestivät puusahroilla, hyväksyttiin ensimmäinen viisivuotis-suunnitelma. Siitä alkoi ennennäkemätön kehityksen ja menetyksen aika.  Kolmekymmentä vuotta myöhemmin lokakuussa 1957 juhlittiin työläisten ja talonpoikien vallankumouksen ja sosialismin saavutuksia lähettämällä ensimmäinen Sputnik avaruuteen – juhlittiin sosialismin ihmettä!  

Venäjän sosialistinen lokakuun 1917 vallankumous oli lähes veretön. Se vaati vain kahdentoista ihmisen hengen. Vasta sen jälkeen maassa käytiin verinen sisällissota, jossa nujerrettiin ulkovaltioiden interventioilla tukema porvariston ja kulakkien satojen tuhansien ihmisten hengen vaatinut julma vastarinta. Niiden vuoksi maassa oli huutava elintarvikepula. Siksi turvauduttiin sotakommunismiin – pakko-ottoihin. Se päättyi niin sanottuun uuteen talouspolitiikkaan (NEP). Sillä avattiin markkinoita yksityisille tuottajille. NEP hieman helpotti sotien köyhdyttämän ja alikehittyneen maan todella alkeellisen oloja.

Maan johtajana V. I. Lenin korosti, että sosialismi on yhtä kuin koko maan sähköistäminen. Leninin kuoleman jälkeen vuonna 1924 J.V. Stalinista tuli Neuvostoliiton uusi johtaja. Siihen aikaan uusi nuori valtio oli alikehittynyt maatalousmaa, jossa pellot kynnettiin puuauroilla ja äestettiin risusahroilla. Uuden valtionjohtajan vastuullaan olivat puna-armeija, sisäinen ja ulkoinen turvallisuus, mutta myös koko köyhtyneen maan kansantalous, jonka teollisuus oli lähes olematon.    

Tänä aikana maassa riehuivat myös erilaiset poliittiset virtaukset ja käsitykset siitä mitä on tehtävä. Leninin, Stalinin ja puolueen suunnitelmallisen toiminnan vastaista linjaa edusti Trotski, jota tukivat Kamenev, Zinojev ja Buharin. Keskuskomitea kuitenkin asettui Stalinin kannalle. Siten vuonna 1927 hyväksyttiin ensimmäinen Stalinin johdolla laadittu viisivuotissuunnitelma. Alkoi kansantalouden, teollisuuden, maa- ja karjatalouden, neuvostotilojen ja kollektiivitalouksien valtava rakennustyö.

Vuonna 1927 yksityiset viljelijät, kulakit tuottivat myyntiin viljaa 130 miljoonaa ja kolhoosit 35 miljoonaa puutaa, mutta jo 1930 kollektiivitilat tuottivat viljaa myyntiin yli 400 miljoonaa puutaa.  Kehitys kulki jo vauhdilla. Niinpä kesäkuussa 1930 Stalin totesi, että olemme ”jo maatalousmaasta teollisuusmaaksi muuttumisen kynnyksellä”. Ensimmäisen viisivuotissuunnitelman ansiosta vuosina 1930–33 teollisuustuotanto yli kaksinkertaistui. Pelloille ilmestyivät ensimmäiset traktorit, leikkuupuimurit, kuorma-autot ja kaikkia maatalouskoneita tuottavien tehtaiden rakentamista koko ajan joudutettiin. Samalla valtio perusti kone- ja traktoriasemia palvelemaan kolhooseja.

Puolueen edustajakokouksessa 1930 Stalin totesi, että Neuvostoliitto oli yleisesti 50–100 vuotta jäljessä kehittyneimmistä maista ja korosti, että ne on tavoitettava kymmenessä vuodessa ja niin myös tapahtui. Toinen viisivuotissuunnitelama hyväksyttiin 1932. Sen toteuttaminen vaati vain 4 vuotta ja 3 kuukautta. Suunnitelma aikana sähkön tuotantoon rakennettiin jättimäisiä voimalaitoksia, jotka turvasivat teollisuustuotannon kasvun. Teollisuus tuotti maataloudelle jo 456 tuhatta traktoria, 129 tuhatta leikkuupuimuria, 146 tuhatta kuorma-autoa. Maatalous oli jo siirtynyt uuteen aikaan. Puuaurat ja risusahrat oli korvattu koneilla. Vuosina 1927–37 kansantalous kasvoi 40 prosentin vuosivauhdilla. Vuonna 1937 teollisuustuotanto oli yli 800 prosenttia suurempi kuin vuonna1913.

Ihmiskunnan historia ei tunne yhtä nopeaa kehityksen aikakautta. Esimerkiksi Suomessa ei vielä 1950- luvullakaan osattu edes haaveilla leikkuupuimureista. Nopea kehitys Neuvostoliitossa ei olisi ollut mahdollista ilman oikeita tavoitteita, ilman elinolojen jatkuvaa parantumista. Siksi kansa osallistui työhön suurella innolla ja antaumuksella. Ilman sitä uuden yhteiskunnan rakentaminen ei olisi onnistunut. Innostus synnytti työn sankareiden, iskurityöläisten, stahanovilaisten ja putilovilaisten kansaliikkeet. Siksi suunnitelmat toteutettiin aina ennen määräaikaa.    

Samalla kaudella kapitalistinen maailma kärsi Yhdysvalloista alkaneesta syvästä lamasta. Osakekurssit romahtivat ja konkurssit olivat arkipäivää. Erityisen kurjassa asemassa olivat mustat ja kymmenet miljoonat työttömät. Koko kapitalistisessa maailmassa tuotanto laski, nälän ja köyhyyden vuoksi menehtyi miljoonia, miljoonia ihmisiä.

Saksassa suunnatonta kurjuutta, hyperinflaatiota hyväksikäyttäen ja juutalaisten omaisuutta varastaen, tuhoamalla työväenliikkeen fyysisesti ja sitä vastaan kohdistetuilla provokaatioilla sekä suuryritysten tuella Hitler nousi valtaan. Heti ensi töikseen (1932) Hitler ilmoitti Saksan tavoitteeksi uuden elintilan valtaamisen, Neuvostoliiton ja bolševismin hävittämisen. Juutalaisten tuhoaminen tuli ohjelmaan vasta myöhemmin.

Nyt sodan uhatessa Stalinin johtama Neuvostoliiton Kommunistinen puolue joutui kansantalouden kehittämisen rinnalla miettimään myös puolustusteollisuuden kehittämistä. Lykätäkseen sodan alkua ja saadakseen lisäaikaa Neuvostoliitto teki Saksan kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen. Lisäaikaa tuli, mutta olemattoman vähän, kun sotaa julistamatta Saksa valapattoisesti hyökkäsi Neuvostoliittoon jo juhannuksena 1941. Koko kapitalistinen maailma oli varma, että Neuvostoliitto ei kestä pitkään. Suomikin liittyi mukaan sotaan Saksan rinnalla. Meillä selitettiin, että yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää ja että Neuvostoliitto on vain savijaloilla seisova jättiläinen. Se kaatuu nopeasti ja miehet pääsevät jo syksyllä sadonkorjuuseen.

Neuvostoliitto ja Stalin valtion johtajana joutuivat uuden ja mielettömän haasteen eteen. Maan talous, elintarvikkeiden, energian ja teollisuuden tuotanto olivat vielä keskeneräisiä – armeijasta ja sotateollisuudesta puhumattakaan. Siksi Saksa tehokkaan sotakoneen edessä Neuvostoliitto joutui perääntymään ja evakuoimaan (kuten karjalaiset Suomeen) kaikki läntiset alueensa mahdollinen kauas itään, Siperiaan. Sinne oli rakennettava uudelleen siviilituotanto ja luotava kokonaan uusi sotateollisuus. Urakka ylittää hurjimmatkin mielikuivat.

Nyt Neuvostoliiton oli järjestettävä myös armeija, joka pystyi taistelemaan seitsemäntuhannen kilometrin pituisella rintamalla, kykenisi pysäyttämään hyökkääjän ja lopulta kääntämään perääntymisen etenemiseksi. Menetetyt viljavat läntiset alueet oli saatava takaisin. Sota vaati paitsi mahtavan laivaston ja ilmavoimien materiaalisen rakentamisen myös niiden käytön oppimisen. Se vaati maavoimien varustamisen käsiaseilla, tykistöllä, panssarivaunuilla ja muulla moottoriajoneuvo- ja viestikalustolla. Se vaati vähenevällä miestyövoimalla naisilta suunnattomia ponnistuksia sekä siviilien että valtavan, kasvavan armeijan aseistamisen, vaatettamisen ja ruokkimisen. Mielettömien ponnistelujen jälkeen kaikki tämä onnistui.

Stalin kykeni motivoimaan puolueen keskuskomitean, puolueen ja koko kansan ponnistuksiin, jotka tekivät mahdottomasta mahdollisen. Stalin kykeni rakentamaan strategian, jonka hyväksyivät myös pääesikunta, armeijoiden komentajat ja rintamakomentajat, koko armeija sekä koko kotirintama. Lopulta armeija oli valmis vastahyökkäykseen Stalingradin, Moskovan ja Leningradin linjalla, johon Hitlerin johtaman Saksan armeija oli pysäytetty. Lopuksi neuvostoarmeija valtasi Berlinin ja pysäytti etenemisensä Elbellä. Natsi-Saksan ja sen liittolaisten fasistiset armeijat hävitettiin.

Se vaati uskomattoman suuret aineelliset uhraukset. Inhimilliset menetykset olivat suunnattomat, sillä jokaisesta perheestä joku menehtyi välittömästi saksalaisten toimesta, kaatui tai haavoittui sotilaana tai siviilinä. Kansan kärsimykset olivat mittaamattomat.

Yhdysvaltalainen Moskovassa koko sodan aikana lehtimiehenä toiminut Albert Axell toteaakin, että Neuvostoliitto (sosialismi) olisi hävinnyt sodan ilman Stalinia.  

1930-luvun kapitalistisen maailman syvä talouslama ja Neuvostoliiton samanaikainen huikea talouskasvu sekä sodassa varmaan häviöön tuomitusta selviäminen voittajana oli valtava pettymys kapitalismille. Sodan päätyttyä seitsemänkymmentä prosenttia Euroopan puoleisesta Neuvostoliitosta oli tuhottu maan tasalle. Stalinin johdolla aloitettiin Mustalta mereltä Stalingrad ja Leningrad sekä niistä länteen koko Euroopan puoleisen alueen kiivas jälleenrakennustyö. Se etenin vauhdilla.

Neuvostoliiton väkiluku vuonna 1919 oli 138 miljoonaa. Jos Stalin olisi aikanaan tapattanut miljoonia (väitetyt 55 miljoonaa) omaa kansalaista, se olisi merkinnyt väestöstä lähes joka toisen teloitusta. Väite on siis mieletön. Ja toisekseen, jäljelle jääneillä 83 miljoonalla, joista sota otti vielä 26 miljoonaa henkeä, Neuvostoliitto ei mitenkään olisi voinut voittaa natsi-Saksaa ja puhdistaa koko Eurooppa fasismista.

Kaikesta huolimatta tähän valhepropagandaan perustuu jatkuvasti toistettu hokema, että väkivalta kuului Neuvostoliiton luonteeseen. Väestötilastot kertovat, että Stalin kuollessa Neuvostoliiton väkiluku oli 159,2 miljoonaa, 21,2 miljoonaa suurempi kuin 1919. Kun sodassa menehtyi 26,2 miljoonaa, todellinen kasvu oli vähintään 47,2 miljoonaa, joka on keskimäärin 1,4 prosenttia vuodessa. Valtaosa kaatuneista oli hedelmällisessä iässä, mutta eivät ehtineet synnyttää jälkikasvua joten todellinen väestön kasvu olisi ilman sotaa ollut selvästi suurempi.

Samaan aikaan Suomessa vastaava väkiluvun kasvu oli 0,4 prosenttia vuodessa. Hidas kasvu selittyy maan väkivaltaisella luonteella ja poliittisilla vainoilla. Vasta Stalinin saneleman rauhansopimuksen ehtojen seurauksena Suomessa lopetettiin keskitysleirit ja vapautettiin poliittiset vangit sekä lopetettiin poliittiset vainot. Stalinin armosta suomalainen oikeisto pääsi vähällä. Neuvostoliitolle riittivät Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin lakkauttaminen, Valtiollisen poliisin (Valpo) uudelleen järjestely ja muutama olematon sotarikos- ja asekätkentätuomio sekä sotakorvaukset, jotka koituvat Suomelle onneksi, kun ne tekivät maasta monipuolisen teollisuusvaltion.    

Stalinin oli Neuvostoliiton johdossa 29 vuotta. Sinä aikana alikehittyneestä maasta Neuvostoliitto kasvoi koko maailman tunnustamaksi ja kiistattomaksi suurvallaksi ja selviytyi maailmasodasta voittajana. Siitä oli tullut taiteen, tieteen, tekniikan sekä talouden ja puolustuksen kiistaton suurvalta. Maailman historiaa koki sosialismin ihmeen. Kapitalismi on aina pitänyt sosialismia olemassaolonsa suurimmaksi uhaksi. Siksi Stalin ja sosialistisen rakennustyön suunnattomien saavutusten vuoksi oli unohdettava ja mustamaalattava.

Kun Josif Vissarionovits Stalinin kuoli 1953. Neuvostoliiton johtoon syntyi niin suuri aukko, että uusi johto tunsi itsensä riittämättömiksi sen täyttäjinä. Sen sijaan, että se olisi jatkanut kansantalouden ja väestön jatkuvan hyvinvoinnin kehittämisen, se valitsi toisen tien. Natsi-Saksasta saadusta voiton perusteella koko maailma variksenpoikasia myöden tiesi ja tunnusti Neuvostoliiton asevoimien voiman ja uudistumiskyvyn. Siitä huolimatta uusi puolueen ja valtion johto ryhtyi kapitalismin kanssa todella kalliiseen asevarustelukilpaan. Samaan aikaan vapauttaakseen alikehittyneet kolmannen maailman maat imperialismin ikeestä, Neuvostoliitto lahjoitti niille satoja ja taas satoja miljardeja dollareita, jotka valuivat velkojen maksuina kapitalistisille maille, kapitalisteille. Se oli lännelle odottamatonta kulta-aikaa.

Moisiin virheisiin Stalin ei olisi koskaan sortunut. Uusi johto, omaa erinomaisuutta korostaakseen, leimasi Stalinin saaman kunnioituksen palvonnaksi ja hänelle viaksi. Voimantunnossaan uusi johto ja Kommunistinen puolue tuomitsivat sen yksilöpalvontana. Sitä hyväksikäyttäen ja todellisuutta vääristellen sosialismin kiistattomat saavutukset salattiin ja unohdettiin. Uusi johto unohti yhteiskunnan ja kansan jatkuvasti kasvavien ja muuttuvien tarpeiden suunnitelmallisen kehittämisen. 

Myöhemmin Stalinista tehtiin uusi neuvostovastainen propaganda-ase. Stalin leimattiin tyranniksi ja hirmuhallitsijaksi. Niinpä tänään lähes kaikki oikealta vasemmalle ovat siinä väärässä käsityksessä, että väkivalta oli Neuvostoliitolle ominaista ja kuului sen luoteeseen. Historian totuudet on lakaistu maton alle.  

Lopulta Neuvostoliitto ja sosialismi ajettiin alas tarkan suunnitelman mukaisesti. Neuvostoparlamentti hajotettiin panssareilla ja tykeillä. Tässä vallankaappauksessa yli tuhat ihmistä menetti henkensä. Sen jälkeen entisten vauraiden neuvostotasavaltojen väestö on kapitalismiin siirtymisen myötä supistunut vauhdilla. Vuoden 1990 jälkeen väestön määrä on supistunut. Yksin Venäjällä se on supistunut noin 27 miljoonalla hengellä, lähes kuusitoista prosenttia.

Oikeistopropaganda on onnistunut niin täydellisesti, että lähes kaikki maailma kommunistisetkin puolueet ovat täysin kritiikittömästi unohtaneet ja nielleet Stalinista ja sosialismista maailmalle levitetyt väärät tiedot, vääristelyt ja valheet. Mutta – niin on ja tulee olemaan, että aikanaan historian tuomari oikaisee valheet ja tuomitsee väärentäjät häpeään!

Kai Kontturi

Lähteinä suomeksi mm. NKP historia (Petroskoi 1945 ja 1959) ja NKP:n XXII edustajakokouksen aineisto (Moskova 1961)

Tulot 2013

Todistamisen taakka

On aikoihin tultu. Niin kansallisesti kuin kansainvälisesti koko valtamedian propagandatorvista kaikuu sama virsi, jossa varas huutaa kaikkien äänten yli – ottakaa varas kiinni!

Näinä ankeina aikoinakaan eivät korpit toistensa silmiä noki. He pitävät huolen siitä, että heistä jokainen rikastuu alati kasvavista työttömyys- ja leipäjonoista huolimatta. Kansalle riittää hurskaat puheet, kaiken maailman sadut soivat valtamedian torvissa. Hitlerin propagandaministeri Göbbelsin opetti aikanaan, että mitä suurempi on valhe, se on sitä uskottavampi.

Pääministerinä Jyrki Katainen tilasi 700 tuhannella eurolla Pekka Himaselta selvityksen siitä mitä Suomessa ’tarttis tehrä’. Himanen kiitti rahoista ja kirjoitti (antoi Manuel Castellsin kirjoittaa) kirjan ”Kestävän kasvun malli”. Tulos osoittautui satukirjaksi. Mallista ei ollut malliksi millekään. Nyt kun hätä on entistä suurempi pätkäpääministeri Alexander Stubb huutaa hätiin Ruotsin entisen pääministeri Anders Borgin. Anders kertoo mielipiteensä maaliskuussa. Ensi töikseen hän ilmoitti, että Suomen talouden tosi ongelma on korkeat palkat.

Koko valtamedia etunenässä Hesari, TV ja radio puhuvat yleensä asian vierestä tai esittävät ilman pienintäkään todistusta ja kylmän rauhallisesti, että kilpailukyky on älyttömän huono ja palkat, verot sekä kestävyysvaje karmean korkeat. Jos jotain todistavat, silloinkin latelevat puuta heinää, pelkkiä valheita.

Tästä syystä työväenliikkeen harteilla on aina ollut raskas todistamisen taakka periaatteella; tiedä enemmän luule vähemmän. Se vaatii aina melkoisen läjän numeroita ja lukuja.

o o o

Palkansaajien tutkimuslaitos (PT) on tehnyt ihmeellisen palkkatasoselvityksen. Hesari julkaisi sen (4.12) otsikolla ’Duunari tienaa Suomessa’. Sen mukaan kesimäärin 3 132 euroa kuukaudessa, kun 10 % tienaa enemmän kuin 4 921 euroa ja 10 % vähemmän kuin 1 758 euroa. Miten näihin lukuihin PT on päässyt, se jää salaisuudeksi.

Viimeinen verotilasto on aivan eri vesillä. Tilastossa on palkansaajia 2 815 046. Heistä vain 26,2 % tienasi kuukaudessa keskimäärin 3 254 euroa. Sen sijaan 61,5 % sai vähemmän kuin 2 917 euroa, keskimäärin 1 355 euroa kuukaudessa. Heistä yli miljoona oli pätkätyöläisiä, joiden vuosipalkka oli 8 872 euroa, 739 euroa kuukaudessa.

Näistä valtavan enemmistön saamista pienistä palkoista huolimatta, kapitalisteilla riittää häpyä vaatia maltillisia palkankorotuksia ja työaikajoustoja, joita äsken vaati Elinkeinoelämän tuleva hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta. Se sisältää ajatuksen – halusi Alahuhta sitä tai ei – että myös yhä useamman duunarin on nöyrryttävä leipäjonoihin.

Toisaalta yläpäässä oli 18 261 hengen pieni joukko, 0,6 % kaikista palkansaajista, joiden palkka oli keskimäärin 13 527 kuukaudessa euroa. Tässä joukossa on 3 389 henkeä, jotka saivat keskimärin kivat 22 128 euroa kuukaudessa!

Kuten tiedetään, palkan lisäksi on muitakin tuloja. Verotilastossa on 4 581 557 henkeä. Heistä 3 348 601, eli 73,1 % sai tuloja keskimäärin 1 463 euroa kuukaudessa. Vain 18,3 % sai keskimäärin 3 637 euroa. Pieni 8,6 % joukko sai keskimärin 7 716 euroa kuukaudessa. Siinä ovat mukana kapitalistien luja ydinjoukko 4 100 henkeä, 0,1 %, joka sai tuloa keskimäärin huikeat 73 378 euroa kuukaudessa!

Tuloerot ovat valtavat ja osoittavat yhteiskuntamme raadollisen luokkajaon.

o o o

Runsaasti mainetta saanut hyvinvointivaltio elää henkitoreissa. Poliittinen eliitti hallituksen johdolla vouhkaa, että menoja on pakko leikata, kun rahat eivät riitä. Ja kyllä niitä leikataankin. Kaikkia menoja supistetaan seurauksista piittaamatta, kun ei ole rahaa. Kuitenkin rahaa on niin että ranteita pakottaa. 

Rahaa puuttuu vain siksi, että suurten tulojen tuloverot ovat lähes olemattomat. Parissakymmenessä vuodessa yritysvero on alennettu 50 prosentista 20 prosenttiin. Siinä valtio menettää jokaisesta yritysvoiton satasesta 30 euroa, 60 %! Siitä valtio saisi näppärästi lisätuloa pyöreät 5 miljardia euroa.
 

Tämä hullutus olisi helppo korjata, eikä se vaikuttaisi mitään kilpailukykyyn. Se ei lisäisi yritysten toiminnallisia kustannuksia, se rokottaisi vain voittoja.

Henkilöiden tuloverotuksessa alle 35 000 vuodessa ansaitsevien veroaste oli 15,2 %, seuraavassa ryhmässä 35000–55000 se oli 23,5 %. Ylimmässä veroluokassa tulon alaraja on 300 000 euroa ilman ylärajaa ja siinä veroaste oli vain 31,7 %.

Julkisen talouden rahan puutteesta päästään, kun tehdään kokonaisverouudistus. Siinä kaikki tulot laskettaisiin yhteen ja verotettaisiin progressiivisesti ja potti jaettaisiin valtiolle ja kunnille.

Uudistuksessa alin tuloluokka jätettäisiin nykyiselleen, seuraava, 35000–55000, nostettaisiin 23,5 %:sta 26 %:iin. Sen jälkeen tuloluokkien veroaste olisi aina kymmenen prosenttiyksikköä edellistä ryhmää suurempi. Näin viimevuoden veropotti olisi ollut yli 8,1 miljardia euroa nykyistä suurempi, eikä veroaste nousisi kuin 21,8 %:sta 24,0 %:iin.

Suurituloisten nettotulot supistuisivat, mutta esimerkiksi suurimmassa tuloluokassa kuukauden nettotulo olisi edelleen huikeat 14 676 euroa. Se on lähes sama, jonka 3,3 miljoona henkeä sai vuodessa bruttotulona!
 

o o o

Valtamedian kaikissa propagandatorvista kaikuu sama valhe, jossa varas huutaa ottakaa varas kiinni! Siksi työväenliikkeelle lankeaa raskas todistamisen takka. Näin siitä huolimatta, että jokainen tuntee todellisuuden omasta kokemuksestaan.

Todistamisen taakka on kannettava, että me, itse kukin havahtuisi siihen kuinka suureen työläisten riistettyyn joukkoon kuulumme ja että vain yhdessä voimme toteuttaa välttämättömän muutoksen.
 

Kai Kontturi

Kilpailukyky

Kilpailukyky ja kestävyysvaje

Kilpailukyky ja kestävyysvaje ovat sanoja, joita politiikassa käytetään ahkeraan, kun niillä voi perustella vaikka minkä poliittisen konnuuden. Niitä on käytetty menestyksekkäästi kaikissa valtion tulojen ja menojen leikkauksissa. Nämä perustelut menevät poliitikkojen ja kansankin mielissä läpi kuin häkä. Syy lienee se, että yritysveroa ajatellaan samoin kuin palkkaveroa. Niillä on kuitenkin eroa kuin yöllä ja päivällä, sillä palkansaaja maksaa veroa bruttopalkasta, mutta yritykset voitosta.

Kapitalismi rakentuu tuotannon yksityisomistukseen, kapitalistiseen yksityiseen pääomaan. Ne on sijoitettu yrityksiin, joiden ainoa tehtävä on tuottaa voittoa. Yritykset eivät siis ole hyväntekijöitä, jotka tuottavat hyödyllisiä asioita ja maksaakseen työllisille palkkaa. Siksi jokainen omistaja ja yritys tekevät kaikkensa saadakseen sijoitukselleen ensin kohtuullisen, sitten hyvän ja lopuksi maksimaalisen enimmäisvoiton.

Tässä voitontavoittelussa omistajat, kapitalistit, ovat aina käyneet keskenään kovaa, jopa veristä kilpailua. Ennen vuotta 1995 pääasiallinen kilpailu käytiin kansallisvaltioiden sisällä. Silloin yritysten kansainvälistä kilpailua tasoitettiin tullisopimuksilla, joilla valtiot suojasivat yrityksiään ulkomaalaista ylituotannon halpatuontia vastaan.

Parikymmentä vuotta sitten tullisopimuksista luovuttiin ja siirryttiin vapaakauppaan. Se poisti tullit, kotimarkkinayritysten rajasuojan. Sitä ennen oli vapautettu pääomien vapaa liikkuminen, josta seurasi massiivinen pääomavirta. Suomalaiset pääomat vietiin pois maasta ja korvattiin ulkomaisilla pääomilla, omistuksella. Samaan aikaan myös ulkomaisten suuryritysten ylituotannon tuonti lisääntyi, tuonti kaksinkertaistui. Se hävitti maasta yli 50 000 yritystä ja lukuisat pikkukapitalistit menettivät omaisuutensa. Syntyi pysyvä jättityöttömyys, kestävyysvaje.

Nyt työn tarve vähenee koko ajan, sillä kilpailukyky vaatii yhä suurempaa tuottavuutta pienemmillä henkilökuluilla. Mutta kaukana Euroopasta, pohjolan periferiassa se ei vielä takaa riittäviä voittoja. Siksi kilpailukyvyn nimissä valtiolta vaaditaan milloin mitäkin. Näkyvimpiä vaatimuksista ovat veronalennukset, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä yritysten kilpailukyvyn kanssa.

Vain sellaiset verohelpotukset, jotka alentavat yritysten tuotantokustannuksia, vaikuttavat kilpailukykyyn. Muut yritysverojen kevennykset eivät siihen vaikuta, kun yritysten vero peritään voitoista joten helpotukset lisäävät vain yritysten, kapitalistien voittoja. Yritysten veronalennukset ovat erottamaton osa kapitalismin tulonjakoa. Tästä johtuen vain Kela-maksun poistaminen on vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn vuosittain noin 800 miljoonalla eurolla.

Vaikka yritysverolla ei ole mitään tekemistä kilpailukyvyn kanssa, sen nimissä on yritys- ja pääomaveroja alennettu hurjaa vauhtia. Vuonna 1991 yritysvero oli 50 %, mutta 2014 enää 20 %. Yritysvero on keventynyt hurjat 30 prosenttiyksikköä, 83,3 %.

Suhteellisesti suurin veronalennus tehtiin osinkoverotuksessa. Se on ollut ikimuistoiset ajat progressiivinen, osinkotulon kasvun mukaan nouseva, korkeimmilla 71 %. Vuonna 1993 osinkovero poistettiin kokonaan. Vuonna 2005 se palautettiin, mutta ei progressiivisena vaan 28 %:in tasaverona. Vuonna 2012 se vero laskettiin 21 %:iin, mutta 2014 se nostettiin 26,4 %:iin. Näin suurimpien osinkotulojen saajat maksavat nyt peräti 44,6 prosenttiyksikköä vähemmän veroa kuin ennen progression poistamista, alennus on 62,8 %.

Tämän lahjan lisäksi kymmenkuntavuotta sitten poistettiin myös varallisuusvero, josta veromenetys on vuosittain 150–200 miljoonaa euroa.

Yritys- ja pääomaverojen alennukset on sitä röyhkeämpää, mitä heikompaa on yrityksiä omistamattomien palkkatyöläisten vastavoima. Kun työläisten poliittinen vastavoima on saatu eliminoitua, voivat yritysten omistajakapitalistit häärätä mielensä mukaan ja kyllä he hääräävätkin. Nyt vaaditaan pakkojen vähintään kymmenen vuoden jäädyttämistä ja yritysverojen poistamista kokonaan.

Ilman heidän rajatonta ahneutta ja röyhkeyttä julkisella taloudella ei olisi hätäpäivää. Valtion ja kuntien taloudet olisivat vähintään tasapainossa, eikä menoleikkauksista olisi puhettakaan.

Kilpailukyky ja kestävyysvaje ovat termejä, joiden sisältöä ei näytä kukaan tuntevan ja poliitikot kaikkein huonoimmin. Siksi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johdolla termejä on käytetty menestyksekkäästi suurpääoman verohelpotusten toteuttamisessa.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on kehitetty järjestelmä, jolla julkiselta taloudelta yrityksille ja suuria pääomia omistaville tehdään vuosittain 10 miljardin euron tulonsiirto. Sitä nimitetään kestävyysvajeeksi, jonka maksavat eläkeläiset ja tavalliset palkkatyöläiset.

Kai Kontturi

Sammon ryöstö?

Tapahtuuko Helsingissä Sammon ryöstö?

Helsingin kaupunginjohtaja (kok) on julkistanut oman ehdotuksensa vuoden 2015 ja parin seuraavankin vuoden arviot. Se näyttää Sammon ryöstöltä.

Viimevuosina Helsingissä on tehty aivan uskomattomia juttuja. Esimerkiksi kolmen vuoden 2010–12 investoinnit olivat huikeat – 3,8 miljardia euroa. Ne ovat syöneet valtavan siivun sosiaaliturvalta, päiväkodeilta ja kouluilta, vanhus- ja terveyspalveluilta sekä sairaanhoidolta. Jo pitkään on vaikuttanut siltä, että budjetit laaditaan aina investointien ehdoilla.

Kaupunginjohtajan jonkinlainen uusi strategia ja budjetti tulevalle vuodelle on pöyristyttävä. Sen keskeisiä asioita on liikelaitosten yhtiöittäminen, josta on helppo jatkaa yksityistämiseen. Kyse on suurista rahoista. Esimerkiksi Helsingin Energian ja Satamalaitoksen omat pääomat olivat vuoden 2013 lopussa yhteensä 1 258,3 miljoonaa euroa. Energian omassa pääomassa oli peruspääomaa 44,7 % ja kotiuttamattomia voittoja 55,3 %. Satamalaitoksessa oli vastaavasti peruspääomaa 30,4 % ja kotiuttamattomia voittoja 69,4 %.

Yhtiöittämisen jälkeen kaupunki ilmeisesti omistaisi näiden yhtiöiden osakkeet, joiden arvo vastaisi niiden peruspääoman mukaan. Mikäli näin tehdään, on oman- ja peruspääoman välinen erotus 783,8 miljoonaa euroa on vanhoja voittoja, jotka olisi kotiutettava kaupungille. Se olisi aitoa kapitalismia. Näyttää kuitenkin siltä, että ne jäisivät lahjana perustettaville yhtiöille, että niiden ei tarvitse ottaa velkaa maksaakseen kaupungille kuuluvat voitot ja yksityistämien olisi aikanaan helpompaa.

Peruspääomasta syntyy suhteellisen vaatimaton osakepotti, joka voidaan helposti myydä yksityisille rahamiehille. Näin he saivat valtavan omaisuudet halvalla. Se olisi mahtava lahja, joka varmasti syyttää heidän kynsiään, kun kyseessä on muutenkin tuottava bisnes. Vuonna 2013 Energian voitto oli 21,4 % ja Sataman 19,7 % liikevaihdosta. Ne ovat kultakaivoksia.

Käykö tässä lopulta kuin Espoon Sähkö Oy:lle. Se myytiin saksalaiselle E.ON yhtiölle. Pääoman rahastoitiin, josta tuotto-odotus oli 5-6 %, mutta ei yhtään senttiä kaupungille. Vai kaapaisiko sen ruotsalainen Vattenfall tai joku muu yksityinen taho, joka kaipaa hyvää bisnestä?  

Kaiken kaikkiaan kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen mukaan liikelaitosten yhtiöittämisessä kaupunki näyttää joutuvat mielikuvituksellisen suoranaisen Sammon ryöstön kohteeksi. Tässä EU yhtiöittämisvaatimuksineen on kaiken pahan alku ja juuri. Se toimii häikäilemättä kapitalismin ehdoilla. Esitetyssä talousarvioehdotuksessa kaupunginvaltuusto kuitenkin voi vielä kaiken muuttaa – jos haluaa. Aika näyttää kuinka käy!

Kai Kontturi

Emmehän tienneet

Emmehän me voineet tietää…

Kuinkas se menikään; jos et tunne historiaa joudut elämään sen uudelleen. Tässä ajassa näyttää olevan runsaasti tekijöitä, jotka haluavat piilottaa historian ja jopa niitä, jotka uskovat sen jo unohdetuksi. Näin ei ole vain meillä vaan myös maailmalla.

Historian väärentäjät ja piilottelijat, jotka ovat näkymättömissä bilderberg-ajatushautomoiden kammioissa, haaveilevat ja puuhaavat yksinapaista globaalia maailmaa, jonka harvat omistavat ja jossa harvoilla on kaikki valta ja kunnia.

Jo nyt maailman media on saanut käskyn, että vain lännen tuottamaa sotaista, mutta vapauden viittaan verhottua uutisvirtaa saa seurata ja käyttää. Ja taas länsimaat Suomi mukaan lukien sulkevat silmänsä. Siksi näkevät ihmiset ovat ymmällään ja muut ovat kirkkaan yksipuolisen uutisoinnin sokaisemina silmät kiinni, valmiita uusiin ja laajoihin natokoitoksiin.     

Läntinen media ei kerro, että Ukrainassa uusnatsit ovat korvanneet juutalaiset muslimeilla. Muuten kaikki sujuu hitleriläisen ja ideologian mukaan. Ennen natsien silmissä venäläiset olivat ali-ihmisiä, nyt he ovat paholaisia. Siksi pahimmassa tapauksessa toteutuu Venäjän suunnattomien rikkauksien Nato-johtoinen rosvousretki. Jos se toteutuu, kuten nyt on syytä pelätä, niin sen rinnalla toinen maailmansota oli lasten leikkiä. Kun se taas epäonnistuu, kuten aiemmatkin ryöstöretket Venäjälle, silloin taas selitetään kuten saksalaiset 2. maailmansodan jälkeen juutalaisten ja slaavilaisten ali-ihmisten tuhoamisesta, että emmehän me voineet tietää…

Tähän samaan sarjaan kuuluu lännen ovella temppu, jossa Venäjä ja venäjää puhuvat ukrainalaiset on yhdistetty yhdeksi – Venäjäksi! Kun venäjää äidinkielenään puhuva vaaleilla (2010) valittu presidentti Viktor Janukovitsh, syrjäytettiin vallankaappauksessa mielenosoitusten lieveilmiönä, hänestä ja kaikista venäjää puhuvista tehtiin vihollisia, paholaisia. Heiltä piti poistaa kansalaisoikeudet. Siihen he eivät suostuneet. Syttyi, kapinan, sisällissota.

Jos nyt Venäjä olisi toiminut Yhdysvaltojen mm. Irakista, Afganistanista, Pakistanista, Jemenistä ja nyt vielä Syyriasta saadun mallin mukaan, se olisi venäjänkielisiä suojellakseen pommittanut Ukrainaa ohjuksilla, lennokeilla ja hävittäjillä. Mutta ei, niin se ei tehnyt, vaikka Kiovan torilla varapresidentti Joe Bidenin, CIA:n johtajan John Brennanin tukemana, ilmoitti Yhdysvaltojen olevan maapallon toisella puolella innoissaan (uusnatsien) kapinasta.

Ukrainan vallankaappaajia, uusnatseja, lännessä ei kukaan ole tuominnut. Vain rajanaapurista Venäjästä on tehty tuomittava osapuoli, paholainen, jota Yhdysvallat ja EU yrittävät nujertaa talouspakotteilla. Kun ne eivät toimi, onko Nato valmiina? Tässä kapinassa kansojen halutaan unohtavan historian. Se on jo osoittanut, että Venäjä lienee ainoa maa maailmassa, joka niin halutessaan on muista riippumaton – täysin omavarainen.

Läntinen sotapropaganda, Nato-vouhotus on mennyt suomalaistenkin päihin kuin häkä, joka vienyt todellisuuden hahmottamisen näkökyvyn.

Halutaan unohtaa, että Suomi on rikas yksinomaan Neuvostoliiton kanssa 40 vuoden aikana käydyn ja todella edullisen kaupan ansiosta. Se oli kauppaa, jossa Suomen teollisuus monipuolistui, se oli kauppaa, jossa suomalaiset vuolivat puupuukolla kultaa. Kun se lopetettiin 1985–90, kaikki muuttui. EU:n liittyminen rapautti kotimarkkinatuotannon ja vei talouden alamäkeen Sen loppu ei ole näköpiirissä. Siitä huolimatta hallitus tukee ja toteuttaa Venäjän vastaisia talouspakotteita, jotka vain nopeuttavat talouden liukua alamäessä.

Eteläkarjalaiset ovat (HS 5.10) varsin yksituumaisia siitä, että Venäjää ei kannata pelätä. 20 vuotta sitten siinä suhteessa oli vahvat ennakkoluulot ja pelko. Ei ole enää. Kauppa Venäjän ja venäläisten kanssa on kannattavaa, se pitää hengissä. Viimevuonna yksin venäläiset turistit ovat Hesarin artikkelin mukaan tuoneet maakunnan kassakoneisiin 360 miljoonaa euroa, joka on yli 2700 euroa asukasta kohti. Talouspakotteet ovat vailla järkeä.

Kaikesta tästä ja Paasikivestä (kok) huolimatta ja uskollisena Kokoomuksen uudelle ulkopolitiikalle valtioneuvos Riitta Uosukainen (kok) on Etelä-Karjalassa harvinainen Naton kannattaja. Sille lienee selitys. Eduskunnan puhemiehenä hän salli Suomen liittämisen Euroopan unioniin rikkomalla perustuslakia. Myöhemmin, kun oli luovuttava omasta rahasta, hän totesi, että ei tiennyt sen kuuluneen liittymissopimukseen. Hän luuli, että siitä päätetään erikseen.

Ilmeisesti Uosukainen taas luulee, että Natosta voisi joskus olla jotain hyötyä. Hän perustelee kantaansa sanomalla, että Suomi ei voi enää koskaan olla yksin. Uosukainen ei tiedä tai puhuu vastoin tietoaan, että viimeisessä sodassa Suomi ei ollut yksin. Maassa oli Saksasta auttajia peräti 220 000 sotilasta, jotka lähtiessään polttivat muun muassa Rovaniemen maan tasalle.

Kaiken järjenvastaisesti Uosukainen haluaa itärajasta länsiliittouman Nato-johtoisen Venäjän vastaisen etulinjan.

Pääministeri Alexander Stubb, Naton lipunkantaja, puhui EU:ssa räväkästi Venäjä-politiikasta. Hän sanoi (HS 30.9), että aikanaan toivottiin, että Neuvostoliiton hajottua Venäjästä tulisi EU:n kaltainen demokratia. Nyt Stubb surkutteli sitä, että venäläiset nuoret eivät olleet kokeneet neuvostoaikaa joten heitä voi lumota isänmaallisella huumalla ja silkalla menneen propagandalla.

Stubb ei tunne historiaa. Hän olisi kuitenkin voinut oivaltaa muutamia totuuksia. Vaikka vain sen, että Venäjällä on tuhatvuotinen historia ja perinteet. EU:lta ne puuttuvat. Stubb olisi voinut huomata senkin, että Venäjällä kaikki ovat lukutaitoisia toisin kuin Yhdysvalloissa, jossa lukutaito on vain harvoilla. Siksi lukutaitoinen nuoriso on lukenut historiasta, että vuoden 1920 jälkeen Venäjän väkiluku kasvoi 2. maailmansodasta huolimatta keskimäärin 1,6 % vuodessa. Vasta 1991 jälkeen väkiluku kääntyi jyrkkään laskuun. Luultavasti moni venäläisnuori lukee ja ihmettelee ja myös suree moista neuvostoajan jälkeistä käännettä väärään suuntaan.

Nato-vouhottajien ajatuksena on vanha, mennen maailman rautaa rajalle-ajattelu, vaikka meillä on siitä karvaat kokemukset. Jos ei tunne historiaa, sen joutuu elämään uudelleen. Nato ei voi olla vaihtoehto nykyiselle kurjuudelle – päinvastoin. Nato asekauppiaineen ei tuo turvallisuutta vaan kurjuutta kurjuuden päälle!

 
Kai Kontturi

Verta ja kyyneliä

VERTA, HIKEÄ JA KYYNELEITÄ

No niin, nyt uusi valtionvarainministeri Antti Rinne (sd) antoi eduskunnalle talousarvioesityksen. Sopuisana ministerinä hän teki sen mitä kunnon porvarilta voi odottaa eli toteutti myös uuden pääministerin Aleksander Stubbin (kok) lupauksen – verta, hikeä ja kyyneleitä.

Antti Rinteellä ei ole kansanedustajan valtakirjaa, mandaattia, mutta ei sitä ole myöskään Aleksander Stubbilla eikä puolustusministeri Carl Haglundilla. Siitä huolimatta he junailivat Suomen ja Venäjän vastakkain ja irti hyvän naapuruuden linjasta.

o o o

Suomella menee huonosti. Sen syyt ovat 80-luvulla, kun presidentti Mauno Koivisto (sd) käänsi suunnan kohti Euroopan unionia. Hän tunsi EU:n liittymisen ennakkoehdot; pääomien, tavaroiden, palvelusten ja työvoiman vapaa liikkuminen.

Koivisto nimitti Harri Holkerin (kok) hallituksen. Sen tehtävä oli pääomien vapauttaminen. Siksi suomalaiset pankit kasvattivat kilvan rahavarojaan mm. ottamalla valtavat määrät ulkomaista velkarahaa. Sitä jaettiin kaikille halullisille. Hyvässä tulevaisuudenuskossa yritykset ja kansa velkaantui ja syntyivät kahden asunnon loukot.

Seuraavaksi Koivisto nimitti Esko Ahon (kesk) hallituksen. Sen tehtävänä oli vapauttaa tavaroiden ja palvelusten vapaa liikkuminen. Tuloksena oli halpatuonnin räjähdysmäinen kasvu. Sen kanssa suomalaiset yritykset eivät pystyneet kilpailemaan. Velkaisia yrityksiä kaatui 50 000. Kilpailukyvyn nimissä saneerattiin ja työ loppui, työttömyys räjähti käsiin.

Kaatuneiden yritysten ja työttömien velat jäivät maksamatta. Syntyi pankkikriisi, joka lamaannutti koko maan. Suomi täytti EU:n ennakkoehdot ja sukelsi mustaan aukkoon. Siltä ei ole päästy pois, eikä päästä.

Aiemmin 80-luvulla tuotanto kasvoi 50,5 %, 90-luvulla 34,7 %, 2000-luvulla 21,2 %. Nyt näyttää siltä, että 2010-luvulla kasvu vajoaa alle 10 %:in. Kukaan ei perustellusti uskalla ennustaa parempia aikoja. Vakavasti otettava ennusteet osoittavat työn koko ajan vähenevän, eikä siinä auta mitkään tilastotemput. Vain politiikan tyhjänpuhujat voivat yhteiskuntarauhan turvaamiseksi heittää huulta ja väittää kasvun olevan edessä.

Vapaakauppa aiheutti jättityöttömyyden. Suomi on syrjäinen ja pitkien etäisyyksien maa, mutta maailman kilpailukykyisimpiä. Vapaakaupan oloissa se ei riitä. Sillä valtavien rahtikustannusten vuoksi hinta nousee ja kilpailukyky haihtuu taivaan tuuliin. Tarvitaan rajasuoja.

o o o

Tuotannon ja tuottavuuden kehitysennusteet viittaavat siihen, että 2050 paikkeilla tarjolla olevista työtunneista käytetään puolet. Toinen puoli kuluu palkattomaan kynsien pureskeluun. Siksi puheet työurien pidentämisestä ja eläkkeelle pääsyn siirtäminen myöhemmäksi tuntuvat kummallisilta – varsinkin, kun ennuste väestön ikääntymisestä on törkeä valhe.

Jo vuonna 2005 voimaantulleen eläkelakien muutoksella eläkkeet ajettiin surkeuden suohon. Teoriassa sen voi pelkistää parilla esimerkillä.

Jos hyvin ansaitseva työntekijä tienaa nykyrahassa koko työuransa (18–63 v) ajan joka vuosi 36 000 euroa (3 000 e/kk) tulee siitä yhteensä 1 620 000 euroa. Silloin eläkettä kertyy yhteensä 35 vuotta 1,5 % - 661 500 euroa ja 10 vuodesta 1,9 % - 68 400 euroa. Näin eläkekertymäksi tulee 729 900 euroa. Kun se jaetaan työuran (45 vuotta) 540 kuukaudella, on eläke 2 145 e/kk, 25 316 e/v ennen elinaikakertoimen ja verojen vähennystä.

Palkansaajista pätkätyöläisiä on jo iankaiken ollut yli 40 %. Heillä keskimääräinen vuosiansio on jäänyt 8 000–9 000 euron tasolle. Jatkuvan työn puutteen vuoksi työuran aikainen palkkasumma saattaa hyvässä lykyssä jäädä edellisestä puoleen ja koko työuran ajalta 810 000 euroon, silloin vastaavan kaavan mukaan olisi eläke 1 073 e/kk ennen elinaikakertoimen ja verojen vähennystä.

Hyvin ansaitsevan pakoista kerääntyy rahastoon nykyisen eläkemaksun mukaan 392 000 euroa. Sääntöjen mukaan sen pitää kasvaa korkoa korolle 4 % vuodessa, joten 45 vuoden kuluttua rahasto on kasvanut 862 488 euroon. Jos hän on eläkkeellä 20 vuotta, rahastosta kuluu eläkkeeseen 506 311 euroa – 356 177 euroa jää netoksi. Jälkimmäisessä esimerkkitapauksessa luvut ovat puolta pienemmät. Lisäksi, ennen eläkeikään menehtyneen eläkerahat jäävät vakuutusyhtiölle.

Järjestelmä on huono eläkeläisille, mutta ilman uudistustakin vakuutusyhtiöille valtaisa rahasampo. Kaudella 1991–13 niiden varat kasvoivat 151,1 miljardia euroa, 803,7 %. Uudistuksen jälkeen vain kasvu kiihtyy!

Uudistuksen tarpeellisuuden perusteluissa on kolme tietoista väärennöstä. Väestöennuste, jossa kaudella 1961–75 syntyneistä 1 069 572 kukaan ei kuole, eikä muuta pois maasta. Elinajanodote on siitä johdettu pelkkä kuvitelma.  Kestävyysvaje on valtiontalouden, ei eläkejärjestelmän ongelma.

Eläkeuudistus muuttaa järjestelmän eläkeläisille entistä huonommaksi ja vakuutusyhtiöille entistä paremmaksi, se on huikea tulonsiirto. Eläkkeiden taso jotenkuten säilyy, mutta se vaatii 4-5 työvuotta lisää. Uudistus varmistaa, että eläkevakuutusyhtiöt voivat, kuten Hesari (27.9) asian ilmaisee, sijoittaa enemmän (!) kapitalistien osakkeisiin, kun ne kestävät tuottojen heilahtelua eli pörssikeinottelun tappioita.    

o o o

Tiedon puuttuessa pääministeri Aleksander Stubbin on luvannut (HS 19.8.14) kansalle verta, hikeä ja kyyneleitä. Hän pitää lupauksensa – kulkee sutena veristä Golgatantietä kääriytyneenä lampaan taljaan ja muut seuraavat kuin lampaat kiltisti perässä.

Eduskuntapuolueilla ei ole mitään käsitystä eikä aikomustakaan nostaa maa surkeuden suosta ja kulkea toista tietä. Mikäli puolueet ymmärtäisivät, että kapitalismin oloissa ainoa mahdollisuus selvitä edes jotenkuten on erottava EU:sta, vapaakaupasta ja saatava oman rahan. Se on pienemmän riesan tie.

Kai Kontturi

Sota vai rauha

Kysymys on sodasta ja rauhasta

Karelia-yhdistykset järjestivät 3.9.2014 Karjalan palautuksen yleisötilaisuuden. Kutsussa puhutaan win-win palautuksesta. Karelia tietää hyvin, että palautuksesta on tänään yhtä turha puhua kuin aikaisemminkin. Sen toivoa kuitenkin lisää, kun Suomi luopui Paasikivi-Kekkosen linjasta.  

Suomella on nyt Naton kanssa Isäntämaasopimus. Siihen nojaten Venäjä voidaan panna tiukalle. Mielessä saattaa pyöriä haaveilu Mainilan laukauksista. Voisi hyvin kuvitella, että siihen sopisivat pikku provokaatiot, joiden perusteella ja itsepuolustuksen nimissä voidaan mennä pyssyjen kanssa ottamaan Karjala takaisin. Jos siinä sitten tule turpiin, niin onhan meillä turvana Nato.

Historia halutaan unohtaa. Oikeisto on koko voimallaan ja suurella innolla levittänyt russofobiaa, että kansa olisi revanssikunnossa, tilaisuuden tullen valmis lyömään uudelleen päänsä Karjan mäntyyn. Nyt siitä voi taas haaveilla, kun meillä on Nato.

Yhdysvalloissa ei tunneta yleistä historiaa. Siellä tunnetaan vain rahan haju. Siksi Heikki Aittokosken (HS 6.9.14) mukaan kaikki näyttää perustuvan vuonna 1946 yhdysvaltalaisen Georg F. Kennanin Pitkään sähkeeseen, niin sanottuun analyysiin Neuvostoliitosta. Sen mukaan Neuvostoliitto neuroottisen ja vaistonvaraisen turvattomuuden tunteensa vuoksi voi peräytyä helposti, kun se kohtaa voimakasta vastarintaa. Tähän Kennanin ajatukseen perustuu Naton 5. artikla, jossa hyökkäys yhtä vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan.  

Mikäli Neuvostoliitto olisi ollut neuroottinen ja vaistonvarainen, se ei olisi kyennyt yksin kukistamaan Hitlerin salamasota-armeijat liittolaisineen. Se ei olisi kyennyt lyhyessä ajassa, viidessätoista vuodessa, rakentamaan mm. sodan vaatimaa teollisuutta ja armeijaa.

Kennanin mukaan Neuvostoliitossa etenee vain venäläisnationalismi. Hän ei huomannut, että puolet sen väestöstä oli muita kuin venäläisiä, eikä edes sitä, että itse Stalin oli gruusialainen eikä venäläinen.

Nato tuskin voi auttaa Karelia-yhdistysten tavoitteita. Siltä puuttuvat taloudelliset resurssit. Natomaiden taloudet Yhdysvaltojen johdolla rämpivät pettävällä suolla, jossa kukoistavat vain työttömyys, virtuaaliraha ja valtioiden velkaantuminen. Imperialistisessa sodassa sillä ei ole merkitystä, kun sen tavoitteena on rikkauksien uudelleenjako. Se johtaa helposti siihen, että koitetaan kepillä jäätä.

Aika ajoin propagandanikkarit tietäen tai tietämättään hokevat Yhdysvaltojen talouden loistavasta menestyksestä, kun totuutta on lähes mahdotonta selvittää. Asiantuntijoiden mukaan syy on siinä, että tulosten laskeminen, bkt, perustuu hedoniseen järjestelmään ja riippuu aivan liikaa laskijoiden mieltymyksistä.

Viimeisen kymmenen (2004–2013) vuoden aikana viralliset luvut näyttävät siltä, että sen bkt olisi kasvanut 15 936 miljardiin dollariin, keskimäärin 4,2 % vuodessa. Tuollainen kehitys ei ole mahdollista maassa, jonka tuotannosta 77 % on palvelua ja jossa puuttuvat kansalaisia hoitavat julkiset palvelut ja jossa yli puolet on pienipalkkaissa pätkätöissä tai kokonaan työttöminä.  

Pitkän aikavälin seurata viittaa siihen, että vuoden 2013 oikea bkt olisi vain 12 722 miljardia dollaria. Joten keskimäärin kasvu olisi 2,4 %. Todellisuudessa hedonisen järjestelmän vuoksi sekin tuntuu liian suurelta. Esimerkiksi Suomessa, jossa tuotantorakenne on parempi ja rahamarkkinoiden häiriöt Yhdysvaltoja oleellisesti vähäisemmät, vastaava bkt:n kasvu oli vain 1,2 %.

Yhdysvaltojen väestöstä vuonna 2013 työikäisiä oli 214,6, joista työvoimaa on 173,8 miljoonaa. Täyspäiväisessä työssä näyttää olleen vain 85,2, pätkätöissä 75,1 ja työttömiä oli 13,5 miljoonaa ihmistä. Luvut kuvastavat tavattomia tuloeroja. Washingtonin kirjeenvaihtaja Leena Saarikoski pelkisti asian Helsingin Sanomissa (6.9.14) sanomalla, että 9,50 dollarin (7,30 euroa) tuntipalkka plus mahdolliset tipit ovat jo houkutteleva palkka.

Lisäksi Yhdysvaltoja vaivaa kaksoisvaje. Kauppataseen 400–700 miljardin vuotuinen alijäämä johtuu kansantalouden suuresta riippuvuudesta ulkomaisesta tuonnista. Toisaalla myös suuren budjettialijäämän vuoksi valtio on riippuvainen ulkomaisista lainanantajista. Vuoden 2013 lopussa ulkomaista velkaa näyttäisi olevan 17 045 miljardia dollaria. Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että ei mene aikaakaan, kun velka ylittää 20 000 miljardia dollaria. Hurjimpien ennusteiden mukaan se voi tapahtua jo Obaman aikana.

Kun Yhdysvaltojen omat resurssit ovat olemattomat, se tavoittelee muita maita Naton menojen maksajiksi. Se tarvitsee yhä useammin sotilasmenojen maksajan, että Venäjä näki rajoillaan voimakasta vastarintaa. Siksi Yhdysvallat on käynnistänyt ja pakottanut EU:n mukaan Venäjän vastaisen pakotekampanjan. Pakotteiden perustelemiseksi se on järjestänyt Ukrainan kriisin.

Pakotekampanjassa on kysymys sodasta ja rauhasta. Länsi on aloittanut taloudellisen sodan, jolla se pyrkii heikentämään Venäjän taloutta siitä välittämättä, mitä seurauksia sillä on eurooppalaisille. Lännessä ei vieläkään uskota, että Venäjä on niin halutessaan täysin riippumaton ulkomaisesta tuonnista. Sillä on kaikki lähteet ja osaaminen täydelliseen omavaraisuuteen. Venäjä ei tarvitse Eurooppaa, mutta Eurooppa tarvitsee Venäjää…

Nykyaika muistuttaa kovasti välirauhan 1940–41 aikaa. Neuvostoliittoon suunnattu sota riehui Euroopassa. Suomessa haaveiltiin talvisodassa menetetyn Karjalan palauttamisesta. Kun Natsi-Saksan tuki oli varmistettu, Suomi hyökkäsi Neuvostoliittoon 25.6.1941.

Euroopassa on käynnissä Venäjänvastainen kauppasota. Ukrainassa natsien kaapattua vallan vakinaisen armeijan rinnalle se on organisoinut oman yksityisarmeijansa. Siksi siellä riehui tai riehuu sisällissota. Nato työntyy joka puolella yhä lähemmäs Venäjän rajoja.

Tänään myös Karelia-yhdistysten ja vähän muidenkin puuhat muistuttavat entisiä aikoja. Omalla tavallaan ne propagoivat ja organisoivat väkeä Karjalan palauttamiseksi. 30-luvulla väkeä hämättiin nimittämällä Neuvostoliittoa savijaloilla seisovaksi jättiläiseksi. Nyt hämäys on win-win -palautus.

Ulkopolitiikassa on luovuttu Paasikivi-Kekkosen hyvän naapuruuden linjasta. Se on korvattu Naton sotaisella linjalla, siksi Karelia-yhdistykset näyttävät uskovan, että iänikuinen sapelinkalistelu on saavuttanut ensimmäisen voittonsa. Nyt on vain odotettava mihin Yhdysvaltojen ja Naton mihin niiden sapelinkalistelu johtaa. Riittävätkö kumppaneiden taloudelliset resurssit uuteen sotaan vai laajennetaanko se niistä huolimatta imperialistiseksi sodaksi, yritykseksi jakaa maailman rikkaudet uudelleen vai – voittaako järki sotahulluuden?

Kai Kontturi

Väestö ja eläkkeet

Vähennetään kun pitäisi lisätä

Valtamedia jankuttaa jatkuvasti väestön ikääntymisestä. Jo helmikuussa 2010 Tilastokeskuksen yliaktuaaria Markus Rapo selitti väestöennusteessa 2009 tehtyä täysvolttia eli sitä, että edellisiin vuosiin verraten 65 vuotta täyttäneiden määrä oli kasvanut huimaavasti. Ensin Rapo selitti, hieman hätääntyneenä, sen johtuvan maahan muuttajista. Varsin nopeasti asia muuttui ja syyksi ilmaantui kuolleisuuden hurjan alentumien. Katsotaan!

Väestöennusteesta voi ottaa esimerkiksi vuoden 2040. Siinä kaudella 1931–60 syntyneistä 2 512 216 lapsesta on elossa ja maassa 80–110 vuotta täyttäneinä 497 939, 19,8 % (vastaava luku 2010 oli 10,2 %). Näissä ikäluokissa kuolleisuus siis laskisi jyrkästi. Tilanne paranee jatkuvasti. Kaudella 1961–75 syntyi 1 069 572 lasta. Vuonna 2040 he ovat 65–79 vuotiaita eikä kukaan ole muuttanut pois maasta ja jokainen on elossa. Näin Tilastokeskus on saanut 65 vuotta täyttäneiden määräksi 1 567 511 henkeä.

Tähän tapaan on tehty koko Tilastokeskuksen vuoteen 2070 ulottuva ennuste. Ikäihmisten osalta se on puhdasta pötyä. Markus Rapo kertoi, että Suomea on moitittu muiden maiden ohella, liian alhaisista väestön kasvuennusteista. Nyt ikäihmisten määrää lisäämällä se puute on korjattu!

Ennusteesta on taiottu kestävyysvaje. Se on taikuutta, siinä on tietoisen huijauksen karvas maku. Kestävyysvaje on jo tällä. Se on syntynyt mielettömästä töiden ja palkkojen puutteesta, yritysten verotuksen mieltä vailla olevasta alasajosta sekä suurituloisten suorastaan mitätön verotus. Tämä politikka on vienyt väestön suurelta valtaenemmistöltä tuhkatkin pesästä – jopa vaatimattoman toimeentulon.

Väestön ikääntymisennusteen vuoksi itketään, että työvoima loppuu. Ennusteen mukaan vuonna 2040 työikäisten määrä on vain 52 tuhatta pienempi kuin 2010, mutta 134 tuhatta suurempi kuin 1990.    

Toisaalta vuonna 2013 tilastokikkailun seurauksena työvoimaksi on kirjattu 2 622 000 henkeä 74,7 % työikäisistä. Työvoiman ulkopuolelle on heitetty työvoimaa 219 000 henkeä. ”Työvoima 2025” (TM 2007) osoittaa, että vuodesta 2025 eteenpäin työikäisistä työvoimaa on 81,5–83,1 %. Sen ja väestöennusteen mukaan vuonna 2040 työvoimaa olisi 81,0 %:in mukaan vähintäänkin 2 851 000 henkeä. Näin työvoimaa olisi 229 000 henkeä, 8,7 % enemmän kuin nykyään.

Tänään valtavasta työtuntien puutteesta huolimatta näyttää siltä, että 2040 töitä tehdään 19–22 % vähemmän kuin viimevuonna, 2013. Kaikesta huolimatta valtamedia julkaisee jatkuvasti juttua väestön ikääntymisestä ja työvoiman loppumisesta, vaikka – ja valtiomiesmäisesti! – kuten sokea Reettakin näkee, niille ei ole mitään perustetta? Eivätkö nämä Tilastokeskuksen ikääntymishuijaukset yhtään hirvitä?

Väite, että väestön ikääntymisestä syntyy 10 miljardin euron kestävyysvaje, on paskapuhetta. Kestävyysvaje on jo täällä. Sen on aiheuttanut työttömyys, yritysten, rikkaiden suuromistajien ja suurituloisten uskomattomat verohelpotukset ja -kikkailut. Kaikki ne on perusteltu työllisyyden parantumisella ja hyvinvointivaltion pelastamisella, mutta kuten sokea Reettakin näkee, työllisyys heikkenee jatkuvasti ja hyvinvointipalveluita koko ajan nakerretaan, ajetaan alas, ajetaan kuin käärmettä pyssyyn.      

Tähän liittyy saumattomasti tulevaisuuden eläkkeet. Viimeisen vuonna 2005 eläkeuudistuksen jälkeen jokainen kerää omat eläkkeensä, oman eläkerahastonsa. Rahaston on tuotettava joka vuosi ainakin 4 % korkoa ja korkoa korolle. Näin eläkkeelle jäävät ovat joka tapauksessa itse keränneet eläkkeensä.

Yksinkertaistaen, että asian ydin paljastuisi nykyinen eläkejärjestelmä toimiin niin, että se, joka tämän vuoden alussa 18 vuotiaana aloitti työnsä ja sai palkaksi 2000 euroa kuukaudessa, 24 000 vuodessa, sai siitä eläkerahastoonsa 5 880 euroa. Seuraavana vuonna eläkerahaston (tämän päivän rahassa) on tuotettava korkoa 51 euroa, toisena vuotena korkoa korolle 52, kolmantena 53 ja viimeisenä vuonna 95 euroa.  Päästessään eläkkeelle 63 vuoden iässä, ensimmäisen työvuoden rahastoitu eläkemaksu on kasvanut 34 346 euroksi, 5,8 kertaiseksi. Näin palkasta riippuen jokaisen henkilökohtainen rahasto kasvaa koko työuran ajan, vaikka kasvu hidastuu vuosittain työiän lähestyessä loppua.  

Tällä tavoin työuran aikana rahastoidut työeläkemaksut kasvavat korkoa korolle ja lopullinen rahasto on kasvanut yli kaksinkertaiseksi. Eläkkeen karttumisjärjestelmän (35 vuotta 1,5 % ja 10 vuotta 1,9 %) ansiosta henkilökohtainen rahasto riittäisi 30 vuoden eläkkeisiin.  

Nykyaikana eläkerahastoja ei enää sijoiteta niiden alkuperäisen tarkoituksen mukaan eli yritysten investointeja tukeviin takaisinlainauksiin. Nyt eläkevarat sijoitetaan pääasiassa rahamarkkinoille, joilla riskit ovat entisaikoja oleellisesti suuremmat. Ja kuten näyttää parhaillaan meneillä olevilla eläkeuudistuksilla halutaan varautua rahamarkkinoiden tuleviin ongelmiin ja sijoitustappioihin pienentämällä eläkemenoja.

Nykyiseen järjestelmään liittyy sellainen erikoisuus, että vaikka rahastot ovat henkilökohtaisia, niihin ei ole perillisillä perintäoikeutta. Varat jäävät eläkevakuutusyhtiöiden voitoksi. Vuoden 1990 eläkerahastot olivat 18,8 miljardia euroa, mutta kesäkuussa 2014 ne olivat 169,9 miljardia euroa, joten kasvu oli 804 %.

Valtamedia, kaikki tutkimuslaitokset ja koko ay-liike ovat noiduttu uskomaan väestön ikääntymiseen, sillä se on valtava taivaita hipova huijaus – se on päätähuimaava bisnes. Jos väestön ikääntymien pitäisi paikkansa, miksi eläkkeitä ja kaikkia hoivapalveluja ajetaan alas? Eikö olisi toimittava tasan päinvastoin? Eikö olisi varauduttava ikääntyvien toimeentuloon ja hoitoon lisäämällä panoksia hyvinvointipalveluihin?

Kai Kontturi

Väärennöksiä

Että maailma pelastuisi

Joskus aikaisemmin on tullut maailman menoa kauhistellessa huokailtua, että on aikoihin eletty. Huokailuihin aina sisältyi ajatus, ettei siitä enää mikään voi mennä kurjemmaksi. Siihen aikaan ei osannut edes kuvitella, kuinka vaaralliseksi paikaksi maailman on muuttunut. Realistin tai edes pessimistin oli lähes mahdotonta kuvitella kuinka suurten tomppeleitten käsissä olemme.

Koko läntisen maailma johdossa ovat saman aivopesun saaneet hyödylliset idiootit. Katsotaan vaikka vain jenkki Obamaa, engelsmanni Cameronia, tai finni Stubbia. Heidän isäntänsä ovat käskeneet puhumaan paskaa, kaikkia mitä sylki suuhun tuo kunhan se vain kohdistuu Venäjään. Aivopesu on poistanut kaiken tilan totuudelta. Se on synnyttänyt valehtelijoita ja väärentäjiä.

Kaikki lännen valtioiden päämiehet pelkäävät, että ilman nöyryyttä isäntiensä omistaman maailman media antaa turpiin. Tomppeleille sopii paremmin median ylistys, jota avuttomien toimittajaraukkojen on pakko välittää.

Koko läntinen maailma on johdettu harhaan, sodan partaalle, eikä kukaan kysy mitä CIA:n johtaja John Brennan ja Yhdysvaltojen varapresidentti Joe Biden tekivät Kiovassa, kun Ukrainan armeijan sotatoimet Itä-Ukrainassa pantiin toimeen? Miksi Yhdysvallat haluaa, että Itä-Ukrainassa armeija tappaa tykeillä, panssareilla, ohjuksilla ja lentokoneilla omia ihmisiään koteihinsa? Miksi Yhdysvallat, Nato ja jopa EU tukevat tätä tappamista – miksi?

o o o

Mitä suuremmista asioista on kyse, sitä tärkeämpää on yleisen historian ja lähteiden väärentäminen. Mutta väärentämistä tapahtuu myös lähellä jokapäiväistä elämää, tavallista arkea. Siihen annetaan yliopistoissa opetusta, joka saa väärentämisen näyttämään oikealta ja ihan rehelliseltä. Tämä korkeampi opetus annetaan niin tehokkaasti, että useimmat eivät koskaan pääse siitä irti. Sillä valhe on korvienvälissä muutettu todeksi.    

Tilastokeskus on Suomen valtiovallan virallisten tilastojen tuottaja, virallinen väärentäjä. Vaikka he eivät sitä itse tiedä ja ne jotka tietävät eivät sitä tunnusta. Tässä toimivat samaan suuntaan tietämättömyys ja herranpelko.

Jos valtiovallalla ja Tilastokeskuksella olisi riittävästi tietoa, rehellisyyttä ja tervettä kansallista itsetuntoa, se ei tekisi laskelmaa bruttokansantuotteesta (bkt). Se on vain suuntaa-antava tilastokokoelma, jota voi mielin määrin manipuloida, väärentää.  

Bkt ei ole kokonaistuotanto, vaan alle puolet siitä. Kokonaistuotannosta on leikattu suurin osa välituotteina, tuoteveroina ja -tukipalkkioina. Sanotaan, että ne ovat kolmansien yritysten tuotantoa. Sitä missä nämä kolmannet ovat, sitä kukaan ei osaa sanoa. Ja mahdotonta se onkin, kun niitä ei ole olemassa. Tilastokeskus ei tiedä, että palkkojen ja voittojen lisäksi tuotannossa ovat myös varastot, joita tuotannossa koko ajan kulutetaan, uusitaan ja joskus myös kasvatetaan. Siksi se ei osaa laskea tuotantoprosessissa alati liikkuvaa tavaravarastojen määrää, eikä tehdä tuloslaskelmaa. Sääli!

Viimeisin näyttö väärentämisestä saatiin, kun Tilastokeskus ryhtyi kirjaamaan aineettomia tutkimus- ja kehittämismenoja. Ne ovat pääasiassa palkka- ja muita henkilökuluja, jotka näin kirjataan toiseen kertaan ja bkt kasvaa. Aiemmasta poiketen myös asejärjestelmien hankinnat kirjataan kiinteisiin investointeihin ja taas bkt kasvaa.  

Aikanaan Suomessa tehdyt työtunnit kerättiin konkreettisesti. Vuonna 1998 se homma lopetettiin ja siirryttiin työvoimatutkimukseen. Se on 15–74 vuotiaiden 12 000 puhelinhaastattelua kuukaudessa. Menettely on monin tavoin kyseenalainen. Sen tuloksista voi helposti saada haluttu tulos.

Heti työvoimatutkimuksen alusta lähtien työllisten ja työtuntien määrä kasvoi merkittävästi. Vuosina 1990–91 kasvu oli 6,0–6,5 %, sen jälkeen hieman vähemmän, mutta 1997 kasvu oli jälleen 6,7 %. Kahdeksan vuoden haamutunnit lisääntyivät vuosittain 2,4–6,7 % vuodessa yhteensä yli 1 200 miljoonaa tuntia. Nämä haamutunnit vastaavat 680 tuhatta työvuotta. Samalla ne alensivat työn tuottavuutta.

Pitkän aikavälin vertailut ja työn tuottavuuden perusteella näyttää selvältä, että haamutuntien määrä koko ajan hiljalleen kasvaa. Työllisyyden heikkenemisen ja todellisen työttömyyden lisääntymisen salaaminen on yhteiskuntarauhan kannalta poliittisesti tarkoituksenmukaista.     

Sokerina pohjalla ovat poliittisesti tarkoituksenmukaisten täysin mahdottomia väestöennusteiden tekeminen. Viimeisenkin ennusteen mukaan vuonna 2040 maassa on vuoteen 2010 verraten 80 vuotta täyttäneitä suhteellisesti ja faktisesti kaksinkertainen määrä ja jokainen 1961–75 syntynyt on silloin maassa ja elossa. Tapahtuu siis valtava ylösnousemus ja paluumuutto!

Väärennökset ja valheet ovat erottamaton osa oikeistolaisuutta, nykyaikaa. Arjessa se todistaa oikeaksi hokeman valheista, jota ovat hätävalhe, emävalhe ja tilasto.

o o o        

Media ei kerro, että 750 000 ukrainalaista on paennut kodeistaan Venäjälle ja määrä kasvaa koko ajan. Eikä se kerro, että Ukrainassa on menossa kansanmurha.

Miksi media ei kerro - miksi? Siksi, että sen on pakko valehdella vaikenemallakin, sillä muuten olisi ylivoimaista syyllistää Venäjä kaikista Ukrainan ongelmista, joiden arkkitehdit ovat Yhdysvalloista. Samojen arkkitehtien piirustusten mukaan näyttää menneen myös malesialaisen matkustajakoneen alas ampuminen, sillä Ukrainan nykyhallinto on länsimedian voimalla saanut siitä hyödyn.

Realistin tai edes pessimistin on jotakuinkin mahdotonta kuvitella kuinka julmien, suorastaan brutaalien ja suurten tomppeleitten käsiin on annettu koko ihmiskunnan tulevaisuus. Siksi itse kunkin on otettava tiedon härkää sarvista – on selvitettävä tosiasiat että maailma pelastuisi!

Kai Kontturi

Obama ja Venäjä

Obama haukkuu väärää puuta
 
On tunnettua, että Yhdysvallat ovat röyhkeydessään vertaansa vailla. Ilta-Sanomat kertovat verkossa (5.8.14), että The Econmistin mukaan presidentti Barack Obama lyttää Venäjän sanomalla, että siellä ei valmisteta mitään. Obaman uskoisi tietävän ja varmasti tietääkin, että Venäjän on harvoja, ellei ainoa, maailman maa, joka halutessaan on täysin omavarainen. Siitä maailmalla on seitsemänkymmenen vuoden kokemus.

Vasta Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen sen Venäjän tuotantorakennetta on pääomien ja tavaroiden viennin ja tuonnin seurauksena muutettu. Siitä huolimatta Venäjän omavaraisuus on Yhdysvaltoja merkittävästi parempi. Ja kuten näyttää lännen talouspakotteiden seurauksena sen omavaraisuus vain paranee.

Yhdysvalloissa tavaroita tuottavassa työssä on vain 23 ja palvelupuuhissa 77 työllistä sadasta. Venäjälle tuottavassa työssä on 37 (61 % enemmän) ja palveluissa 63 työllistä sadasta. Luvut vastaavat tuotantorakennetta joten Venäjä tuottaa enemmän kuin Yhdysvallat. Lisävertailun vuoksi mainittakoon, että Suomessa tuottavassa työssä on 34 sadasta. EU:n liittymisen jälkeen tuottavien osuus on jatkuvasti hiljalleen supistunut ja tuottamattomien palvelujen osuus lisääntynyt.

Lisäksi Barack Obama lyttäsi Venäjää sanomalla, että sen miehet elävät vain 60 vuotiaiksi ja väestö supistuu. On totta, että Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen väestö on supistunut kaikissa entisissä neuvostotasavalloissa. Väestörakenteessa on tapahtunut kapitalismin vaatima julma muutos. Wikipedian mukaan vuonna 2011 maassa oli 65 vuotta täyttäneitä 13,0 % ja väestön keski-ikä oli 38,7 vuotta. Lukutaitoisia on 99,2 %.

Vastaavia tietoja Yhdysvallat häpeää, siksi se ei halua niitä edes julkaista. Presidentti Georg W. Bush sanoi valtakunnan tilaa koskeneessa puheessaan helmikuussa 2005, että 65 vuotta täyttäneiden määrä on 12,5 % ja sama se on myös 2050. Tällä hetkellä eri lähteet antavat varsin erilaisia tietoja. Vuoden 2010 oikeimmalta näyttävä tieto 65 vuotta täyttäneistä on 12,7 % ja väestön keski-ikä 37,1 vuotta. Väestön lukutaito Pisa-vertailussa on vain vaatimattomalla OECD-maiden keskitasolla.

Suomessa luku oli 17,5 % ja keski-ikä 42 vuotta. Pohjoismaihin verraten ja väkilukuun suhteutettuna köyhyyden, lukutaidon, sosiaaliturvan, terveyden- ja sairaanhoidon puutteiden vuoksi Yhdysvalloissa menehtyy vuosittain ennen aikojaan, ennen 65 vuoden ikää peräti 20 miljoonaa ihmistä.

Presidentti Barack Obama puhuu täysin häikäilemättä täyttä pötyä joko tietämättömyyttään tai valehtelee häikäilemättä. Syyttämällä muita maita kurjuudesta, Obama yrittää sillä epätoivoisesti peitellä oman pesänsä kurjuutta. Obama haukkuu täysin väärää puuta.
 
Kai Kontturi

USA ja maailma rikkaudet

Yhdysvallat ja idän rikkaudet

Maailmasta ei löydy toista maata, joka olisi saanut Yhdysvaltojen kaltaisen suorastaan jumallisen aseman. Kaikki sen tekemiset ovat suomalaisille paitsi ainoan mahdollinen myös ihmeellistä ja kaikkien onneksi, joka ansaitsee jokaisen jakamattoman ihailun. Ihailua ylläpidetään koko valtamedian voimalla. Se ylittää kaikki järjelliset mitat.

Viimeksi toimittaja Tuomas Niskakangas repi rajatonta ihailuaan Helsingin Sanomien (27.7.) talousosassa koko aukeaman laajuudella. Artikkelin valtavana kuvana oli valkopääkotka, jonka alla olevista raunioista työntyi esiin viisi raitapukuista voitonmerkkiä näyttävää kättä. Artikkelin otsikko oli ällistyttävä - ”USA:n talous nousi tuhkasta”! Mistä se nousi ja mihin, siitä ei ollut merkkiäkään. Koko juttu oli pelkkää höpinää, valhepropagandaa.

Yhdysvaltojen taloudesta on mahdotonta saada todellista tietoa. Iät ja ajat on tiedetty, että sen bruttokasantuotteen (bkt) laskemissa käytetään niin sanottua hedonista menetelmää. Sillä saadaan tulos näyttämään pelkällä mielikuvituksella todellisuutta paremmalta.

Monet taloustieteilijät ovat menetelmää arvostelleet ja todenneet, että bkt on aivan liikaa laskijoitten mieltymysten varassa. Pitkän aikavälin seurannan perusteella näyttääkin siltä, että hedoninen lisä on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kasvanut vauhdikkaasti 7 %:sta 22,3 %:iin. Kauden 2003–2012 viralliseksi vuoden keskimääräiseksi talouskasvuksi on saatu suorastaan huikea 4,0 %, kun todellisuus lienee enintään 2,5 %. Tähän ajanjaksoon mahtui vain yksi vuoden 2010 bkt:n 2,3 %:in lasku. Se ei tuhkannut mitään.

Vaikka Yhdysvalloissa pankkikeinottelijoilla on mennyt huonosti ja investointipankki Lehman Brothers kaatui ja vei mukanaan liudan pienempiä pankkeja, niin kansantalouden laskumiesten mukaan se ei näkynyt bkt:ssä kuin pikku nytkähdyksenä. Tietysti pankkikriisi oli kova paikka rahamarkkinoille ja miljoonille asuntovelallisille, mutta sekään ei tuhkannut taloutta kuten Niskakangas antaa ymmärtää.  

Jos viralliset luvut olisivat tosia, Yhdysvaltojen tuottavuuden olisi pitänyt kasvaa kovaa vauhtia ja kansakunnan vaurastua, mutta toisin on käynyt. Sillä on jo iät ajat ollut valtava kaksoisvaje. Vuonna 2012 valtionvelka oli 16 200 miljardia dollaria ja kauppatase on pysynyt koko ajan alijäämäisenä. Ulkomainen velka kasvaa 1 000 miljardin dollarin vuosivauhtia. Se on jo nyt niin suuri, että Yhdysvallat ei koskaan pysty maksamaan sitä takaisin.

Yhdysvaltojen talous on rapautunut jo kauan sitten. Se ei enää tuota mitään, muta pääomien omistajat voivat hyvin, sillä he rikastuvat ulkomaiden kustannuksella. Sen oma elinkeinorakenne on mennyt väärää suuntaan. Teollisuus on ulkoistettu pois maasta lähemmäs ostajia ja halpatyövoimaa. Teolliset työpaikat ovat kadonneet ja rakentaminen on hiipunut. Hieman pelkistäen työllisistä 77 sadasta tekee tuottamatonta työtä, pesee toinen toisensa paitoja. Tuottavaa työtä, tavaroita eli uusia arvoja tekee vain 23sadasta.

Ihannoitu palveluyhteiskunta, joksi Yhdysvaltoja sanotaan, on sellaisten ongelmien keskellä, että niitä ei toivoisi kenellekään. Kaikki johtuu maan rajusta elinkeinorakenteen muutoksesta. Sitä puolustellaan omalle kansalle, mutta myös koko maailmalle. Koko ajan korostetaan ja jatkuvasti toistetaan, että Yhdysvallat vain puolustavat omia kansallisia etujaan. Se jätetään sanomatta, että kaikki se tapahtuu muiden maiden ja kansojen kustannuksella.

Imperialismi on muiden rosvoamisista. Sillä kapitalistit rikastuvat. Millään muulla ei ole väliä. Siksi kurjuudesta on kasvanut yleisesti tunnettu rikollisuus, jonka vuoksi Yhdysvaltojen vankiloissa lojuu ihmiskunnan historian kaikkien aikojen suurimmat vankijoukot. Vankien säilöminen ja vartiointi mitä erilaisimmissa olosuhteissa on äärimmäisen julmaan, vuosia jatkuvaan eristykseen saakka, on yksi suuria palvelubisneksiä. Se on palveluyhteiskunnan tuotantoa, joka ei kuitenkaan tuota mitään, päinvastoin.

USA:n taloudessa tämä on vain raaka kuriositeetti. Suurkapitalistien mielenkiinnon hiipuminen omaa maataan kohtaan osoittaa muun muassa se, että maa on jäänyt jälkeen kehityksestä. Työn tuottavuus on vajonnut suohon. Kaudella 2003–2012 Suomessa tuottavuuden keskiarvo oli tasan 60,00 dollaria tunnissa, mutta Yhdysvalloissa se hedonisesta bkt:stä laskien 50,72 dollaria, 9,28 dollaria, 18,3 % pienempi. Kun bkt:stä vähennetään ilmiselvät hedoniset lisät, haamut, tuottavuus on 45,27 dollaria, 32,5 % suomalaista pienempi.

Mikäli Yhdysvallat olisivat Suomen tasolla työn tuotavuudessa, sillä olisi bkt:n laskutavasta riippuen 30–60 miljardia työtuntia vähemmän. Sen vuoksi nykyinen pätkätyöläisten määrä supistusi ja kokonaan työttömien määrä entisten lisäksi kasvaisi 41–77 miljoonaan ja työttömyysaste nousisi virallisesta 9,6 %:sta 24–44 %:iin. Jäljelle jääneistä 15 miljoonasta pätkätyöläistä jokainen olisi pienellä palkalla entiseen tapaan töissä vain 938 tuntia vuodessa. Kun tämä ei näytä todelta, on pakko uskoa älyttömään heikkoon tuottavuuteen, jonka juuret ovat kaukana 1990-luvulla.         

Yhdysvaltoja pidetään maailma rikkaimpana maana. Todellisuus on toinen, vaikka se vaatisi ihan oman tutkimuksensa. Se lienee selvää, että heillä ovat ehdottomasti maailman rikkaimmat ihmiset ja suvut. Heidän osuutensa väestöstä on yksi prosentti, mutta heidän osuus varallisuudesta on kaksi viidesosaa. Kolme prosenttia väestöstä omistaa noin kolme neljäsosaa yksityisestä varallisuudesta.

Suuromistajien osuus varallisuudesta on kasvanut jo niin suureksi, että emämaa ei enää tarjoa rikastumiseen, pääomien kasvattamiseen, riittäviä mahdollisuuksia, siksi heitä kiinnostavat koko muun maailman rikkaudet riippumatta siitä missä ne sijaitsevat. On sanomattakin selvää, että heitä kiinnostaa aivan erityisesti Venäjän suunnattomat öljy-, kaasu- ja kaiken kattavat muut, rajattomat mineraalirikkaudet. Ne olisi saatava toisiin käsiin – mutta miten? Tarvitaanko siihen imperialismin luonteeseen kuuluva sota?        

 

Yhdysvaltojen ihailua ylläpidetään maailmanlaajuisen valtamedian voimalla. Se ylittää kaikki järjelliset mitat ja sen imperialistinen sapelienkalistelu muodostaa päivä päivältä yhä vakavamman elämääkin suuremman uhan!

Kai Kontturi

Edessä vaaran vuodet

Edessä vaaran vuodet

EU-Suomen talous on kuin työllisyysjuna, joka menee alamäkeä ja josta koko ajan väkeä putoaa radanvarteen, vaikka matkustajat yrittävät irvishampain pysyä mukana. Tänään näyttää siltä, että viidessäkymmenessä vuodessa työvoimasta on pudonnut radanvarteen puolet ja työttömyysaste kivunnut 50 prosentin paikkeille. Ongelman on, että globaalin talouden juna tutisee ja tärisee, kun kiskojen alta perustukset koko ajan pettävät.  

Suomalaisia yrityksiä on myyty ulkomaille viimeisimmän Suomen Pankin tilaston mukaan 338,5 miljardilla eurolla. Siinä ovat joukkolainat ja rahamarkkinapaperit, jotka monin eri tavoin sivuavat yrityskauppoja. Vuonna 2012 Suomessa toimi ulkomaisia tytäryrityksiä 3003 kpl, jotka työllistivät 234 000 henkeä (Tilastokeskus 28.11.2013). Lisäksi toukokuun lopussa pörssissä noteerattujen ulkomaalaisten omistamia osakkeita oli 76,5 miljardia euroa, 45,1 prosenttia kaikista osakkeiden markkina-arvosta (Suomen Pankki 13.6.2014).    

Lisäksi suomalaiset ovat ulkomaille velkaa lainoina, talletuksina, kauppaluottoina sekä johdannaisia yhteensä 275,6 miljardia euroa. Tämä osa sisältää myös valtion ja kuntien ottamat lainat. Koko ulkomailta tuodun pääoman määrä, velka, oli yhteensä 614,1 miljardia euroa.  

Ulkomaisia yrityksiä suomalaiset ovat ostaneet 366,3 miljardilla eurolla, 27,2 miljardia myytyjä enemmän. Suomalaisia tytäryrityksiä toimi ulkomailla 4883 kpl, jotka työllistivät 570 000 henkeä (Tilastokeskus 17.4.2014). Se on enemmän kuin ulkomaalaiset yritykset työllistivät Suomessa. Suomalaiset omistavat myös ulkomaisia osakkeita 121,3 miljardia euroa. 

Suomalaiset ovat vieneet myös erilaisia muita pääomia ulkomaille 266,3 miljardia euroa, joten koko ulkomaalaisten velka harvoille suomalaisille on 632,6 miljardia euroa. Näin suomalaiset ovat vieneet 18,5 miljardia enemmän kuin ulkomaalaiset ovat tuoneet Suomeen. Saatavia on siis enemmän kuin velkaa. Se näyttää hyvältä – puusta katsoen.

Tässä on syytä korostaa, että kymmenessä vuodessa Suomen eläkerahastot kasvoivat 77,9 miljardia euroa, 88,3 prosenttia. 31.3.2014 eläkerahastoja oli yhteensä mielettömät 165,5 miljardia euroa, joista ulkomaille oli viety 116,1 miljardia euroa, 70,2 prosenttia. Näitä jokaisen suomalaisen rahoja eläkevakuutusyhtiöt eivät ole sijoittaneet Suomeen vaan ripotelleet ne moniin eri maihin ja erilaisiin sijoituskohteisiin. Riskin suuruutta kukaan ei uskalla edes ajatella.    

Ulkomaisten emoyhtiöiden tuotannon kasvaessa yli kysynnän, tavarat jäävät varastoihin. Se tulee kalliiksi ja syö voittoja. Siksi emoyhtiö leikkaa tuotantoa vastaamaan kysyntää. On johdonmukaista, että ensimmäisenä lakkautetaan emoyhtiöiden ydintoimintaa haittaavat pienemmän ja periferiassa (mm. Suomessa) toimivat tytäryhtiöt. 

Leikkausten ja alasajon helppoudesta Suomessa on kokemusta, kun 90-luvun alussa rajat aukaistiin ulkomaankaupalle. Lyhyessä ajassa lopetettiin 20 000 yritystä ja tehtiin 30 000 konkurssia. Niiden tuotanto korvattiin tuonnilla. Suurten emoyritysten mahtavat resurssit, kasvattaa tuotantoa helposti kysyntää nopeammin. Välttääkseen liiketuotannon, tytäryhtiö on helppo poistaa tuotantoketjusta. Tätä varaa ei kukaan halua myöntää. Se on synkkä varjo Suomen talouden yllä.

Pörssiyhtiöt eivät ole hyväntekeväisyyslaitoksia. Päinvastoin. Niiden on kaikin keinoin tehtävä omistajilleen voittoa, jopa kaikkea uhmaavaa enimmäisvoittoa. Nykymaailmassa pörssiyhtiöissä määräävät osakkeet ovat suursijoittajien omistuksessa. Yleensä muutamat suursijoittajat omistavat 5-15 prosenttia yritysten osakemäärästä ns. osakepaketit, jotka yhtiökokouksissa muodostavat päätösvaltaisen enemmistön. Heillä on määräysvalta.

Pörssiyhtiöissä (yleensä suomalaisilla) pienomistajilla on puheoikeus, mutta ei päätösvaltaa. He voivat elää toivossa, että saisivat osinkoja ja että osakkeiden markkina-arvot kasvaisivat. Maailman rahoitusmarkkinoita kuitenkin vaanii epävakaus. Rahamarkkinakriisit ovat arvaamattomia ja niiden seuraukset ulottuvat kaikkialle. Viimeisimmästä 2008 lievästä kriisistä Suomessa ei ole toivuttu vieläkään, eikä juuri kummempaa ole näköpiirissä.

Maailman rahamarkkinat ovat todella epävakaat. Vuonna 2009 maailma bruttokansantuote oli 57 937 miljardia dollaria. Rahamarkkinoilla oli perinteisiä luottoja ja käyttötilejä 26 072 miljardia dollaria ja kuvitteellista virtuaalirahaa eli riskirahana johdannaisia ja arvopapereita 721 895 miljardia US dollaria (BIS, IMF ja Taloussanomat). Virtuaaliraha on termiineinä, optioina, futuureina ja swappeina. Lisäksi on erilaisia osake-, korko- ja raaka-ainejohdannaisia. Ilman reaalivakuutta ne muodostavat valtavan ilmakuplan.

Näillä satojen tuhansien miljardien rahamarkkinoilla piilee mielettömät houkutukset tehdä rahalla rahaa, mahdottomasta mahdollisen. Jos suursijoittajien hallitsemassa tavaratuotannossa syntyy vaikeuksia, he saattava siirtää tuotannosta pääomiaan johdannaismarkkinoille. Siitä, seuraa pörssikurssien laskua, jota korjataan joukkomittaisilla irtisanomisilla. Kaikesta huolimatta tämänkaltaiset purkaukset ovat olleet vielä vaatimattomia. Virtuaalirahan muodostama kupla odottaa vielä todellista purkautumista, puhkeamista.

Rahamarkkinat ovat paisuneet mielikuvituksen rajat ylittäviin mittoihin, joita ei kukaan hallitse. Siksi niissä piilee vaaratekijöitä. Yhdysvallat on voinut rauhassa rikastua pitkälle yli kaksisataa vuotta. Sen pääomat ovat valtavat ja kasvaakseen ne ovat levittäytyneet kaikkialle maailmaan. Niitä turvatakseen se miehittää 123 maata yli 700 sotilastukikohdalla. Niitä tukee mahtava sotalaivasto lentotukialuksineen ja sukellusveneineen, jotka purjehtivat kaikilla maailman merillä.

Se ei kuitenkaan riitä. Alueelliset ja paikalliset sodat sekä levottomuudet eri puolilla maailmaa ovat hajota ja hallitse politiikkaa, joka osaltaan turvaa ylivalan säilymisen. Yhdysvaltojen hegemonia kasvattaa vastarintaa muissa suurissa maissa. Brasilia, Etelä-Afrikka, Intia, Kiina ja Venäjä ovat jo päättäneet rakentaa uuden dollarista riippumattoman rahoitusjärjestelmän. Se heikentää dollarin asemaa ja aiheuttaa arvaamattomia vaaroja nykyiselle dollaripohjaiselle rahoitusjärjestelmälle. Se aiheuttaa vaaroja rahamarkkinoiden suursijoittajille ja siten myös Suomen kansantaloudelle.      

 

Johdannaisiin perustuvat virtuaaliset rahamarkkinat purkautuvat jonain kauniin päivänä. Koska se tapahtuu, sitä eivät edes ennustajaeukot uskalla sanoa. Se ei tapahdu huomenna, vaikka vähäistä purkautumista tapahtuu yhä useammin. Kriisien toistumiset ovat lyhentyneet ja kestot pidentyneet. Globaalissa, vapaakaupan maailmassa, kaikki liittyy kaikkeen.

Suomen kansantalouden – työllisyyden ja työttömyyden kannalta pääomien vienti ja tuonti osoittavat, että suomalaiset kapitalistit ovat täysin haluttomia sijoittamaan Suomeen ja että kaikilla keskeisillä aloilla yritysten päätös- ja määräysvalta on ulkomaalaisten hallussa. Kun vielä julkinen ylin lainsäädäntö-, tuomio- ja budjettivaltava ovat valuneet ulkomaille, EU:lle, voi ujostelematta sanoa, että talous ei ole terveellä, vankalla pohjalla ja työllisyyden junasta työvoimaa putoaa koko ajan radan varteen. Suomalaisilla on edessä todelliset vaaran vuodet.

Kai Kontturi