27.2.11

Työura

Työura tyhjäkäynnillä

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (27.2) "Keskustelu eläkeiästä jatkuu yli eduskuntavaalien", kannettiin huolta paitsi työurien pidentämisestä myös eläkeiästä. Artikkelissa ei sanottu sanaakaan työurien tyhjäkäynnistä – työn puutteesta.

Sen perustana lienee Tilastokeskuksen (TK) väestöennuste 30.9.2008, jonka mukaan väestön ikärakenteessa eläkeikäisiä on jo 2020 peräti 22,9 % ja kasvaa tasaisen tapaavaa tahtia vuoteen 2060 mennessä uskomattomaan 28,8 %:iin.

Ennuste on tuulesta temmattu. Kaudella 1946–50 syntyi vuodessa keskimäärin 104 716. Sen jälkeen syntyvyys on hiljalleen tasaisesti laskenut. Vuosina 1991–95 syntyi enää 65 050 henkeä vuodessa. Että ennuste olisi edes lähellä totuutta, vuoteen 1996 mennessä olisi pitänyt syntyä kolme miljoonaa lasta enemmän kuin syntyi, mutta syntymättä jäi. Tämän Tilastokeskus tietää, mutta ei kerro julkisuuteen.

Eläkeläiset eivät ole tulevaisuudessakaan uhka koko kansantalouden kestävyydelle, kuten kirjoituksessa Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailaksen tiedetään sanoneen. Mutta sekin tiedetään, että vuoden 1960 jälkeen syntyneistä vuonna 2025 on yli 64 vuotiaiden ennätysvuosi. Mikäli kuolleisuus ja maastamuutto eivät kasva poikkeuksellisesti, niin heitä on 1 030 000 henkeä, 18,8 % väestöstä. TK:n virallinen ennuste, johon kaikki kritiikittä uskovat, on 387 227 henkeä, 37,6 % suurempi. Vuoden 2025 jälkeen, eliniän pidentymisestä huolimatta, eläkeikäisten määrä vähenee ja jää alle 900 000 hengen ja olisi keskimäärin 16,5 % väestöstä.

1990-luvun alusta puolet työllisistä on tehnyt töitä 6-8 työkuukautta. Vuonna 2009 virallisen tuntien ja verotilastojen mukaan 1 148 224 henkeä teki töitä keskimäärin 1 164 tuntia, joka on 7,1 täyttä kuukautta. Kun työvoimatutkimuksen haamutunnit poistetaan, jää vuodelle 832 työtuntia, joka on täysinä työkuukausina 5,1. Tämän joukon keskimääräinen vuosipalkka oli 10 424 euroa, 869 euroa kuukaudessa.

Kun työuran pituus (18–63 vuotta) on jo nyt 45 vuotta, 540 kuukautta, niin vuoden 1991 jälkeen pätkätöiden vuoksi puolet työvoimasta saa kerättyä työkuukausia ja pientä palkkaa eläkettä varten keskimäärin 230 kuukautta. Eläkkeestä tapahtuu hurjat 310 työkuukauden palkkojen menetys, kun työura on tyhjäkäynnillä. Se on raju eläkeleikkaus.

Täyden työeläkkeen työuran pituus, eläkkeen kertymisaika on 540 kuukautta. Mitkään merkit eivät viittaa siihen suuntaan, että tulevaisuudessa koko työvoimalle riittää sitä vastaava työmäärä. Siksi ongelma ei ole työuran pituus vaan noin 3,5 miljoonaan vakiintuneen ja vakiintuvan työikäisen ja siitä tulevan 2,8 miljoonan työvoiman työllistämisessä. Ongelma on elämää suurempi, sillä jo nyt näyttää siltä, että 2050 puolet henkilötyövuosista käytetään työntekoon ja puolet työttömyyteen!

Kansantalouden kestävyyttä uhkaa nyt ja tulevaisuudessa vain työn ja siitä saatavien palkkojen puute!

Kai Kontturi

26.2.11

Nokia

Muuttuuko Nokia historian episodiksi?

Nokia näyttää olevan myrskyn silmässä. Kukaan ei oikein näytä tietävän mihin se on menossa. Nostaako Microsoft sen uuteen lentoon vai meneekö se Microsoftin avulla suden suuhun? Kas siinä on kysymys.

Olkoon miten hyvänsä, niin Nokia on suuryritys. Viimevuoden lopussa sillä oli työntekijöitä 132 000. Tuotantolaitoksia oli yhdeksässä maassa. Kuudessatoista maassa oli tutkimus- ja tuotekehitystä, jota teki noin 39 000 henkeä. Sen liikevaihto oli viimevuonna 42,4 miljardia euroa ja liikevoittoa siitä kertyi 2,1 miljardia euroa (5,0 %).

Mikäli vanhat merkit edelleen pitävät, niin siitä jaetaan osinkona 1,5 miljardia euroa eli 2,0 miljardia dollaria, josta 1,7 miljardia menee ulkomaisille omistajille.

Ulkomaalaiset omistavat Nokiasta 84,4 prosenttia. He ovat kasvottomia, eikä heitä kiinnosta muu kuin osinko ja osakkeiden kurssikehitys. Osinkoa on helpompi hallita kuin osakkeiden arvoa.

Kun Yhdysvallat aina katselee maailmaa yksin sen kanallisten etujen pohjalta, ei kannata suuremmin hämmästyä jos ajan kuluessa toteutuu suomalaisten kauhuskenaario. Siinä Nokia ja Microsoft näkevät enimmäisvoittojen, osinkojen ja osakkeiden markkina-arvon vaativan yhdistymistä ja ne yhdistyvät. Silloin Nokia muuttuu pelkäksi historian episodiksi.

Kai Kontturi

Neuvostoliitosta

PAPUKAIJAT HOKEVAT

Media, yleinen ja yksityinen mielipide on saastutettu papukaijatautiin. Tuota tautia sairastavat hokevat, että Neuvostoliitossa tapettiin miljoonia viattomia kansalaisia. Itse asiassa papukaijavirus on tappanut medialta rehellisyyden, kyvyn ja halun ja tosiasioiden tunnustamiseen.

Kaudella 1919–45 väestö kasvoi 44 miljoonalla, prosentin vuodessa, mutta ilman sotaa kasvu olisi ollut yli 70 miljoonaa, yli kaksi prosenttia vuodessa. Tällä kaudella talouden ja väestön kasvu ja pitkälle sen jälkeenkin, ovat ihmiskunnan historiassa ainutlaatuiset. Esimerkiksi kaudella 1929–40 Neuvostoliiton kansantalous kasvoi 481 prosenttia, kun samaan aikaan kapitalistisen maailman talous polki paikallaan.

Alikehittynyt maatalousmaa, 1. maailmansodalla, ulkomaiden interventiolla ja järkyttävällä sisällissodalla köyhdytetty maa kehittyi ja kasvoi30 vuodessa vauraaksi teollisuuden todelliseksi suurvallaksi, 2. maailmansodastakin huolimatta. Neuvostoliiton saavutukset talouden, tieteen, taiteen, puolustuksen ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta ovat ennen näkemättömät. Sosialismin saavutukset ovat kapitalismin silmissä pelottavat. Siksi ne pitää häivyttää valhein ja parjaamalla.

Enempää sosialismi kuin Neuvostoliittokaan eivät romahtaneet, vaikka sitä hoetaan. Ne lopetettiin Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän presidenttien sopimuksella. Tietoisella petoksella, joka sinetöitiin tuhoamalla Neuvostoparlamentti tykeillä ja siirtämällä suunnaton kansallinen rikkaus harvojen omaisuudeksi. Siinä työllisyys romahti. Kun samalla sosiaaliset turvaverkot purettiin, väestön kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun. Kaudella 1991–2005 viimeisen väestölaskennan mukaan lähes 30 miljoonaa venäläistä joutui ennenaikaiseen hautaan. Vastaavaa Venäjä ei ole koskaan ennen kokenut, mutta se ei kiinnosta ketään!

Nyky-Venäjän Jeltsin, Putin ja Medvedev eivät voi kapitalistisen Venäjän presidentteinä tunnustaa kauden 1922–1953 saavutuksia, vaikka eivät kykene niitä kiistämään. Stalinin ansioita ei haluta tunnustaa sen enempää kansantalouden huikeissa saavutuksissa kuin toisen maailmansodan voitossa. Ne olivat kiistatta neuvostokansojen Stalinin johdolla syntyneitä voittoja, jotka uudet johtajat häivyttivät taivaan tuuliin.

Stalinia kuvaa se, että hän johti yhtä aikaa kansantaloutta ja sodankäyntiä, joka on historiallisesti ainutlaatuista. Jopa sodanaikainen Yhdysvaltain Moskovan suurlähettiläs Averel Harriman sanoi Stalinia "yhdeksi historian tehokkaimmista sodanjohtajista". Harriman on ehdoton sanoessaan, että "Ilman Stalinia, he eivät olisi koskaan selvinneet.". Albert Axel pitää Harrimania korvaamattomana tietolähteenä.

Pelkän porvarillisen muodikkaan propagandan varassa, tuntematta faktoja, Neuvostoliiton, Stalinin ja stalinismin papukaijamaisesta nokkimisesta ei ole todellista hyötyä kuin kapitalisteja palvelevalle oikeistolle!

Kai Kontturi

Lähteet:
NKP:n historia 1945
NKP:n historia 1959
NKP:n XXI ja XXII edustajakokous
Albert Axel: Stalin sodanjohtajana

13.2.11

Työväen viihtyvyys

Vain hyvä renki

Kaikki silmäätekevät ruikuttavat työurien pidentämisen välttämättömyydestä. Osana siihen kuuluu itku väestön ikääntymisestä ja työvoiman loppumisesta. Valitetaan, että porukka on laiskaa tai ei muuten vaan viihdy töissä. Kaikessa ruikutuksessa ja itkussa rötösherrat vuodattavat pelkkiä krokotiilin kyyneleitä.

Pian sodan jälkeen kapitalistit valittivat, että työläiset viihtyvät huonosti töissä. Jo miljoonan vuotta sitten, 50-luvun puolivälissä, tein tutkielman: "Työväen viihtyvyys sosiaalisena ongelmana". Väitin oman kokemuksenkin perusteella, että viihtymättömyyden ja työhyvinvoinnin oikeat syyt olivat kapitalistien pohjattomassa ahneudessa ja pienissä palkoissa.

Noista ajoista maailma on työläisten kannalta muuttunut huonommaksi, vaikka päältä katsoen voisi muuta luulla. Nyt vilua ja nälkää nähdään vain erilaisissa oloissa. Työväenliikkeen aatteellisuuden alasajo on mahdollistanut kovenevan riiston. Siksi työn puute, pätkätyöt ja hyvinvointivaltion leipäjonot ovat kasvaneet mielettömiin mittoihin. Kapitalistit ja poliitikot tietävät, että puheet väestön ikääntymisestä ovat puppua eikä työvoima lopu – vain työ vähenee. Vallan kahvassa ja siihen pyrkivät puhuvat työttömyydestä siksi, kun kaikki muutkin siitä puhuvat, mutta paheneva työn puute ei oikeasti kiinnosta ketään. Vain voitot ja tuottavuus kiinnostavat!

o o o

Tuottavuudesta puhutaan aina kun vaan sielu sietää. Siihen kuuluvat myös vaatimukset työurien ja eläkeiän pidentämisestä. Niiden tavoitteena on lisätä pääoman tuottavuutta, lisätä kapitalistien voittoja.

Kuten kaikki tietävät, niin työn tuottavuus tarkoittaa tuotannon määrää työtunnissa. Virallisesti se saadaan, kun bkt jaetaan tehdyillä tunneilla. Sen tuloksena on kuitenkin väärä tieto, sillä bkt on vain puolet kokonaistuotannosta, kun toinen puoli noidutaan olemattomiin. Eikä tässä kaikki, sillä työtunteihin noidutaan mielettömän määrän haamutunteja. Siten työllisyys näyttää paremmalta ja tuottavuus huonommalta. Tästä johtuu, että koko bkt on pelkkää huuhaata. Se on kapitalismille vain hyvä renki. Siksi se on käytössä kaikkialla.

Hieman oikaisten voi sanoa, että kun bkt:stä vähennetään kiinteän pääoman kuluminen, jäännöksenä on kansantulo. Sen pitäisi olla työn arvo eli palkat ja lisäarvo. Mutta ei ole, sillä bkt keinottelulla todellisesta kansantulosta on piilotettu noin neljännes. Tässä on porvarillisen taloustieteen petos, sillä piilotettu osa on kokonaan ilmaista työtä, lisäarvoa.

Kapitalistien kannalta työn tuottavuuden kasvu on helpoin tie voittojen kasvattamiseen. Siinä ei tarvita tuotannon eikä kansantulon kasvua, sillä se kasvattaa välittömästi voittoa, mutta ei palkkaa. Työn tuottavuuden kasvu on yhtä aikaa voiton lisäyksen ja työn vähentämisen automaatti.

Tämän kapitalistit tietävät ja voi olla, että sen tietää jotkut poliitikotkin. He tietävät senkin, että työn vähentyminen ja työttömyyden lisääntyminen vaarantavat yhteiskuntarauhaa. Siksi he puhuvat jatkuvasta kasvusta, vaikka tietävät, että tuonnin kasvu ja pääomien vienti pois maasta hidastavat kasvua elleivät kokonaan estä sitä.

Varsinainen raju tuonti ja pääomien maastavienti alkoi 1999 eli pian sen jälkeen, kun pääoma-, osinko- ja yritysverot oli alennettu puoleen. Lisäksi 2000-luvulla tehdyistä mahtavista uusista verohelpotuksista, omaisuusveron ja kelamaksujen poistamisesta huolimatta työ on jatkuvasti vähentynyt.

Työikäisten määrä on kasvanut sadallatuhannella, mutta työtä tehdään vähemmän kuin 1990, kun sitä ei yksinkertaisesti ole. Kaikesta huolimatta taas vaaditaan yritysveron alentamista. Kepu vaatii kahden prosenttiyksikön (7,7 %) ja Kokoomus neljän prosenttiyksikön (15,4 %) alennusta. He tietävät hyvin, että vapaakaupan oloissa tuotannon kasvu ja työllisyyden paraneminen on halpatuonnin vuoksi yhä vaikeampaa. Siksi aina kun työn tuottavuus kasvaa tuotantoa nopeammin, työn tarve, työ vähenee, mutta voitto kasvaa. Tämän sorttinen ruletti – tuottavuuden tuotantoa nopeampi ja työttömyyden kasvu – on tullut jäädäkseen. Menemme kohti umpikujaa.

o o o

Yrityksille tärkeintä on voitto. Niiden ainoa tehtävä on hankkia omistajille voittoa. Työssä viihtyvyydellä ja työhyvinvoinnilla siinä ei ole osaa eikä arpaa. Tärkeintä on se mitä jää viivan alle.

Eduskuntavaaleissa valitaan kansantaloudesta päättävät. Oikeistopuolueet ja niitä usein tukevat demarit sekä vasurit huolehtivat yritysten omistajien hyvinvoinnista, ei muiden. Se tarkoittaa, että kansantulosta, työnarvosta, yhä pienempi osa olisi palkkoja ja yhä suurempi osa lisäarvoa. Lisäksi lisäarvosta entistä suuremman osan pitäisi valua suoraan kapitalistien taskuihin. Siinä on kysymys kapitalistien ja palkkatyöläisten välisestä luokkataistelusta.

Kun palkoista ja yksityisistä voitoista vähennetään verot ja maksut nähdään, että 1990 jälkeen kansantulosta palkkojen osuus on supistunut ja voittojen osuus kasvanut. Palkkatulojen osuus supistui yksitoista miljardia euroa. Muutos onnistui työn tuottavuuden, työttömyyden kasvun ja ruokottomien veronalennusten ansiosta. Palkkataso jäi heikoksi ja työttömyydessä menetettiin suorastaan mielettömät määrät palkkoja. Kurjuus lisääntyi.

Tulevalla vaalikaudella on mahdollisuus tulonjaon oikaisemiseen jopa riippumatta siitä kuinka tuotanto kasvaa. Tulonjako on pantava uusiksi. Se kuitenkin edellyttää, että palkkatyöläisiltä on aitoa poliittista tahtoa panna kapitalistien pohjaton ahneus ja pääomien maastavienti aisoihin. Se edellyttää, että tarpeetonta tuontia rajoitetaan ja korvataan suomalaisella työllä. Se edellyttää aitoa poliittista tahtoa muuttaa kehityksen suunta!

Kai Kontturi

Työn arvo

Kaikki todellinen rikkaus on työnarvoa

Parisen vuotta sitten tutkija Pertti Honkanen on kuulemma laskenut työn arvoksi 30 euroa tunnissa. Toimittaja Marko Korvelan mukaan se tarkoittaa, että jos kaikki työssä käyvät saisivat yhtä suurta palkkaa, tuntipalkka olisi ennen veroja ja muita maksuja tuo 30 euroa (TA 7.1.11). Tässä veljet hapuilevat säkkipimeässä. Ensinnäkin Honkasen laskelma on täysin hakoteillä ja toiseksi Korvelan ajatus on noitunut lisäarvo olemattomiin.

Vuoden 2008 palkkasumma jaettuna todellisilla työtunneilla (haamutunnit poistettu) keskimääräiseksi tuntipalkaksi tulisi 18,12 euroa, joten Honkasen mukaan erotus 11,88 euroa olisi lisäarvoa ja lisäarvon suhdeluku olisi 65,6 %.

Tuon vuoden virallinen kansantulo oli 156,1 miljardia euroa. Se jaettuna todellisilla työtunneilla työnarvo olisi ollut 38,70 euroa tunnissa ja lisäarvo 8,70 euroa, 73,2 % Honkasen laskelmaa suurempi. Näinkään se ei kuitenkaan mene. Se menee toisin, sillä virallinen bkt on vain vajaan puolet kokonaistuotannosta, eikä sen eri osat korreloi keskenään. Bkt on monilta osin selittämätön ja mielivaltainen, eikä se ole tuloslaskelma. Siksi siitä johdettu kansantulo on vain omalaatuinen tapa kansantalouden mittaamiseen.

Marxin ajatus työnarvosta on, että kaikki talot, tavarat, laitteet jne. ovat pelkkiä ihmisen työn yhdistyksiä, työn luomuksia. Jos niistä poistettaisiin kaikki työ, jäljelle jäisi vain aineet sellaisina kuin tapaamme ne luonnossa. Kaikki todellinen rikkaus on siis yksin työnarvoa. Mutta miten se saadaan kansantaloudessa näkyviin, todistettua todeksi?

EU:n liittymisestä seurasi yksi, vain yksi hyvä asia nimittäin se, että kansantalouden tilinpito oli uudistettava. Nyt tilinpidossa pitää julkistaa kokonaistuotanto, josta tavan mukaan vähennetään joku merkillinen "välituote" ja jäännös on bruttokansantuote (bkt). Vasta kokonaistuotannon julkistaminen teki mahdolliseksi selvittää Marxin osoittamat liikkuvan ja pysyvän pääoman sekä lisäarvon. Ne saadaan, kun kokonaistuotannosta vähennetään nettopalkat ja -voitot, verot ja maksut, joiden jäännös on liikkuvaa pääomaa. Kun siitä vähennetään ilmainen ns. lisätyö, jonka määrä on suhteellisesti yhtä suuri kuin palkat kokonaistuotannossa, jäännös on pysyvä pääoma.

Pysyvä pääoma (ei sisällä tuotannonvälineitä) on omistajien ikiomaa pääomaa. Kun vuoden 2008 pysyvä pääoma 161,2 vähennetään kokonaistuotannosta 367,0, jäännös on 205,8, jossa on palkkoja 73,1 ja jäännös 132,7 mrd.€ on lisäarvoa. Kansantulo, siis työnarvo, työtunneilla jaettuna on 51,02 euroa tunnissa. Kun siinä on palkkaa 18,12 euroa, on erotus 32,89 euroa ilmaista työtä, lisäarvoa. Lisäarvon suhde palkkaan on 181,5 %. Mutta kun palkoissa on kapitalistien itselleen maksamia jättipalkkoja, ne pitää siirtää lisäarvoon ja työtunneista on vähennettävä haamutunnit. Sen jälkeen tuntipalkka on 14,95 ja lisäarvo 36,07 euroa, joka on 203,6 % suurempi kuin Honkasen laskelma. Nyt lisäarvon suhdelukukin on 241,3 %. Tässä on paljastunut porarillisen taloustieteen harkittu petos.

Lisäarvo on ilmaista työtä, jonka kapitalistit haluavat salata. Mutta siinä ei ole kaikki, sillä kansantulo, työnarvo, joutuu vielä uudelleen jakoon, jonka jälkeen 2009 siinä oli nettopalkkoja (17,9 %) ja nettovoittoja (38,8 %) sekä nettoina sosiaaliturva (12,0 %) ja julkisen talouden tulot (31,3 %). Kaudella 1990- 2009 tuloerot kasvoi jyrkästi, sillä nettopalkat kasvoivat 11,2 miljardia, mutta nettovoitot 40,4 miljardia euroa. Kansantulon jaossa palkkojen osuus supistui 5,8 prosenttiyksikköä, mutta voittojen kasvoi 4,4 prosenttiyksikköä.

Itse asiassa Marxin arvoteoria teoriana on nyt tehnyt tehtävänsä. Siitä on tullut käytännön (kirjanpito-) kysymys. Sitä Marx edellytti sanoessaan, että "Ihmisen täytyy todistaa käytännössä ajattelunsa totuudellisuus, so. sen todellisuus ja voima, sen tämänpuolisuus.". Siihen Marxin omat elinpäivät eivät riittäneet. Nyt se on korreloiva kirjanpitojärjestelmä, joka noudattaa hyvää kirjanpitotapaa ja tuottaa kansantalouden tuloslaskelman. Se tuottaa myös työnarvon ja lisäarvon, jotka käytännön asiana eivät enää vaadi teorian tuntemista.

Kansantalouden tilinpito tuottaa ongelmistaan huolimatta arvokasta tietoa, josta on helposti tehtävissä kansantalouden tuloslaskelma. Se on työväenluokalle tärkeä, että sen ei tarvitse haparoida pimeässä.

Kai Kontturi