Pullistellaan brändillä
Suomen eliitillä on hätä, kun maan asiat maassa ja maailmalla menee päin helvettiä. Nyt epätoivon vimmalla rakennetaan sinulle, minulle ja maailmalle valtion asettamassa Jorma Ollilan työryhmässä uutta Suomi brändiä. Häveliäisyydestä ja jostain kummallisesta sanoilla pullistelusta johtuu, ettei sanota selvästi, että kyseessä on uuden mielikuva luominen. Kun laman, pahoinvoinnin ja kurjuuden lisääntyessä sen on huonontunut.
Työryhmän (väli)raportin mukaan Suomen vahvuuksia ovat luonto, vesi, opetus ja Ahtisaari!
Niistä ei paljoa irtoa. Mutta Suomi on jo itse tykönään julistautunut rauhan mahtimaaksi, vaikka sillä ei ole brändin mukaista rohkeutta arvostella Yhdysvaltojen maailman poliisin roolia, siitä puhumattakaan, että esitettäisiin vaatimuksia palestiinalaisten, pakistanilaisten, afganistilaisten, irakilaisten, afrikkalaisten jne. tappamisen lopettamista. Lähi-idän ongelman ratkaisu on yksin Yhdysvaltojen käsissä. Israelkin jatkaa mahtavalla sotakoneellaan tappamista ja vieraan maan anastamista niin kauan, kun USA sitä tukee, rahoittaa ja aseistaa.
Kansainvälisen kurjuuden keskellä Suomi voi pullistella koulutuksella, josta se on saanut tunnustusta. Nyt siihen lisätään Newsweek julistus, että Suomi on maailman paras maa elää. Jos se olisi tosi, niin muualla on tosi, tosi kurjaa.
Kun brädiryhmä ei tahdo saada valmista aikaan, niin Mauri Pekkarisen (kesk) superministeriö pistää pökköä pesään ja julistaa, että rauhan ja hyvinvoinnin lisäksi Suomi ryhtyy ihan noin vaan maailman kaivos- ja bioenergianalalla mahtimaaksi.
o o o
Helsinki on suurella innolla rakentanut omaa brändiä. Siksi kaupungin talous on kokoomuksen ja sen kaupunginjohtaja Jussi Pajusen suosimilla valtavilla investoinneilla nopeassa tahdissa ajettu kuralle. Aiemmin vahvasti voitollinen kaupunki tekee nyt huikeaa tappiota. Syynä ei ole lama vaan suuruudenhulluus, välinpitämättömyys, osaamattomuus ja älyttömät investoinnit.
Kuten tavallista, kansalta salataan karu todellisuus. Parikymmentä vuotta sitten tehtiin kuntien kirjanpitouudistus. Sen piti yhdenmukaistaa yritysten ja kuntien kirjanpidon, että ne olisivat vertailukelpoisia. Valtio kuitenkin antoi kunnille ohjeen, jolla kunnat määrättiin sekoilemaan poistojen ja investointien kanssa eli väärentämään kirjanpitonsa. Siinä meni vertailukelpoisuus.
Valtion ohjeen mukaan väärennetty kirjanpito 2006–2010 osoittaa Helsingille ylijäämää 816 miljoonaa euroa. Mutta kun kirjanpito tehdään kuten yrityksissä, tulos onkin 3 273 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Vastaavasti ensi vuosi 145 miljoonan veronkorotuksen jälkeen olisi voitolla 92,2 miljoonaa, todellisuudessa 530,1 miljoonaa euroa. Vasta 678,9 miljoonan investoinnit vie todellisen tuloksen 148,8 miljoonaa alijäämäiseksi.
Kokoomusvetoisen valtuuston politiikkaa kuvaa se, että päättymässä olevan viisivuotiskauden tulot kasvavat 16,3, mutta investoinnit 85,3 prosenttia! Taloudenhoidon virheet tulee korostetusti näkyviin 2008–2010. Tällä jaksolla toiminnan tuloksessa on ylijäämää 1 299 miljoonaa, mutta investointeja 2 075 miljoonaa. Kolmessa vuodessa aiemmista voitoista syödään investointien vuoksi huikeat 776 miljoonaa euroa. Ensivuonna syödään lisää ja investointien jälkeen tappio kasvaa 925 miljoonaan euroon ja velka samaan tahtiin.
Jo pitkään osa investoinneista on ollut hukkaan heitetty rahaa. Investointien vuoksi tulevien vuosien tappiokierre jatkuu, sillä kaupungilla on suunnitelmia, joihin ei ole varaa. Siksi nyt vaaditaan kulujen supistamista ja verojen korottamista! Omaisuuden hoito ja ylläpito ovat aina kulubudjetissa joten investoinnit voidaan puolittaa vahinkoa aiheuttamatta. Silloin kuluja ei tarvitse leikata, veroprosenttia nostaa eikä palveluja leikata.
o o o
Omanlaista brändin rakentamista on sekin, kun kokoomuslainen valtiovarainministeri Jyrki Katainen sai eduskunnassa hepulin, kun joku puhui jotain suomalaisesta orjatyöstä. Siihen Katainen oli tukehtua. Hänen mielestään tilastotemput, valheet ja pelkkä jankuttaminen on todistus hyvinvoinnista. Suomessa maan talouden tuloksia ei osata laskea tai jos osataan, niin ainakaan ei kerrota missä mennään.
Yksikään itseään kunnioittava porvari, demari eikä juuri kukaan asiantuntija halua kertoa, että kasvun vuotena 2008 noin 2,8 miljoonasta palkansaajasta puolet, 1,4 miljoonaa, sai vuoden aikana tehdä töitä keskimäärin 716 tuntia. Siitä kertyi vuoden palkkatuloksi vaivaiset 9 266 euroa. Puolet palkansaajista siis tienasi keskimäärin 772 euroa kuukaudessa. Kun omalla työllä ei tule toimeen, suuri joukko joutuu leipäjonoon – siinä on sitä brändiä!
Kurja työtilanne on jatkunut jo lähes parikymmentä vuotta. Työn määrä on vuosittain vaihdellut, mutta 2008 vain valtavan haamutuntien määrän kanssa nipin napin saavutettiin 1990 työtuntien määrä. Todellisuus jäi kauas siitä, vaikka työvoima on lisääntynyt sadallatuhannella. 2009 tilanne oli entistä huonompi, kun työ edellisvuodesta väheni 4,7 prosenttia.
Kurja työllisyys on maailmanlaajuinen pysyvä vaiva. Siksi Nobel-palkinnot annettiin kolmelle tutkijalle, jotka ovat mm. sitä mieltä, että kasvavat "työttömyysetuudet" voivat johtaa kasvavaan työttömyyteen. Nyt on tieteellisesti todistettu, että kasvava työttömyys vastoin parempaa tietoa ei johdukaan kapitalisteista vaan työttömyysetuuksista – niitä on siis leikattava!
o o o
Suomen porvarillisella eliitillä on hätä, siksi se yrittää pullistella brändillä. Se on ajatellut, että brädinpuheet painuvat myönteisenä mielikuvana kansan tajuntaan. Sillä on hätä. Se tietää mutta ei tunnusta, että 2050 työvoimaa on nykyistä enemmän, vaikka työtä tehdään paljon vähemmän kuin nyt. Silläkin tiedetään, että lama on tullut jäädäkseen.
Ennen muuta palkkatyöläiset tarvitsevat tietoa perusteellisen suunnanmuutoksen välttämättömyydestä. Muutoksesta, joka edellyttää eroamista EU:sta, yritysten ja työvoiman rajasuojasta. Perusteellinen suunnanmuutos edellyttää työläisten laajaa yhteisymmärrystä ja tinkimätöntä työtä paremman tulevaisuuden varmistamisesi.
Kai Kontturi
2.11.10
Työväenluokka
Työläinen – vai…
Elämä on muuttunut todella kovaksi kuten jokainen tietää omasta kokemuksestaan. Työläisten riisto on koventunut uskomattomalla tavalla. Työläisistä yli puolet on työttömyyden ja pätkätöiden kierteessä. Tuloerot ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja enemmistö pahoinvointi kasvavat. Miksi? Siksi, että luokkatietoisuus ja työläisten osa luokkataistelussa on äärimmäisen heikoissa kantimissa.
Kapitalistisessa maailmassa ikiajat on jatkunut luokkatietoisuuden nakertaminen väittämällä, että työväenluokka on kutistunut ja jatkuvasti kutistuu. Pääomien maasta vienti, globaali keskittyminen, kaiken tuotannon automatisointi ja monopolisoituminen on kiistatta merkinnyt savupiipputeollisuuden ja fyysisen työn vähenemistä. Sitä on pidetty osoituksena työväenluokan katoamisesta. Huikeimmillaan väestölle on tarjottu syöttiä, jonka mukaan kapitalistisessa yhteiskunnassa on yläluokka, ylempi keskiluokka, keskiluokka, alempi keskiluokka ja pieni työväenluokka.
Usein kuulee esitettävän ajatuksen, että ihminen itse voi määritellä luokka-asemansa. Tässä ajattelussa ja yhteiskunnan luokittelussa porvariston propaganda on saavuttanut menestystä jopa siinä määrin, että monet kommunistitkin ovat nielleet syötin koukkuineen. Rajuimmillaan väitetään, että koko luokkayhteiskuntaa ei ole edes olemassa. Tosin aivan viimeaikoina harvat kriitikot ovat eriarvoisuuden rajun kasvun vuoksi pelotelleet, että luokat tekevät paluuta.
Jo aikoja sitten on todistettu, että ihmisen luokka-asema määräytyy objektiivisesti sen mukaan onko hän (tuotanto)pääoman omistaja vai käyttäjä eli onko hän tuotantovälineiden ja finanssipääoman omistaja vai palkkatyöläinen. Pääoman omistus jakaa kapitalistisen yhteiskunnan kahteen määräävään pääluokkaan. Pääoman omistaja kuuluu kapitalistien luokkaan ja palkkatyöläinen työväenluokkaan. Luokkajaossa sillä ei ole merkitystä, minkälaista tuotantopääomaa kapitalisti omistaa eikä sillä minkälaista työtä työläinen tekee. Näiden kahden luokan välissä on suhteellisen pieni sivistyneistön ryhmä, joka jatkuvasti jakautuu harvojen muuttuessa kapitalistien kaltaisiksi ja osan proletarisoituessa muuttuen työläisten kaltaisiksi. Marx ja Engel kirjoittivat jo 1848: "Porvaristo on riisunut pyhyydenloisteen kaikilta toimilta, joita tähän asti on pidetty kunnianarvoisina ja joihin on suhtauduttu pelonsekaisella kunnioituksella. Lääkärin, lakimiehen, papin, runoilijan ja tiedemiehen se on muuttanut maksusta työskenteleviksi palkkatyöläisikseen.".
Koko kapitalismin ajan tuotantovälineitä on kehitetty työn helpottamiseksi, mutta ennen kaikkea kapitalistien välisen kilpailun vaatiman työn tuottavuuden parantamiseksi. Sen mukana työväenluokka on laadullisesti muuttunut tuotantovälineitten kehityksen vaatimuksia vastaavaksi ja työläisten koulutuskin on muuttunut yhä vaativammaksi ja yhä useammin ammattikorkeakoulu- tai yliopistotasolle.
Kapitalistiseen yhteiskuntaan objektiivisesti kuuluvat luokat ei ole enää teorian vaan käytännön kysymys. Luokkateoria on ratkaisu aikoja sitten, mutta yhä vain lietsotaan epätietoisuutta kysymyksillä työväenluokan koosta ja sen merkitystä luokkana.
Kysymys työväenluokan koosta on asiallisesti merkityksetön, kun työväenluokka luokkana on joka tapauksessa moninkertainen kapitalistien luokkaan verraten. Yleistä mielipidettä hämää se, että työväenluokka on saanut oman akateemisesti koulutetun aristokratian, josta (jo nyt) noin 35 000 elää työttömyyden kurimuksessa. Lisäksi tähän päivään tultaessa talonpoikaisto on lähes kadonnut. Nykyinen työväenluokka on suurempi kuin koskaan ennen, vaikka ruumiillisen ja tehdastyön osuus kaikesta työstä on vähentynyt. Kuvaavaa on, että (2008) palkansaajista 70,7 sai alle 2 917 euroa – keskimäärin 1 385 euroa kuukaudessa. Kaikkien tulojen perusteella 79,5 prosenttia ansaitsi keskimäärin 1 341 euroa kuukaudessa.
Tässä joukossa on työläisten kaltaisia pienyrittäjiä, mutta heitä enemmän palkkatyöläisiä on seuraavassa paremmin ansaitsevien tuloluokassa. Maatalous- ja keskisuuria yrittäjiä on noin 11,3 prosenttia. Sivistyneistön, virkamiesten ja liike-elämän johtavaa joukkoa on 8,7 prosenttia. Tämä noin 20 prosenttia on selkeästi kapitalisteja ja heidän kaltaisiaan joten noin 80 prosenttia on työväenluokan koko.
Sanomattakin on selvää, että tämänlaatuinen tuloihin perustuva pääluokkien jako kiistetään. Tulot kuitenkin korreloivat tuotantopääoman kapitalistisen omistuksen kanssa. Toisaalta ja loppupelissä tarkka luokan koko on yhdentekevää, sillä pienen pieni vähemmistö on (tuotantopääoman omistajia) kapitalisteja ja suuren suuri enemmistö (työläiset ja toimihenkilöt) työväenluokkaa.
Kysymys työväenluokan merkityksestä luokkana on jokaisen omassa kokemuksessa riippumatta siitä tietääkö sen vai eikö tiedä. Sama pätee kapitalistien ja työläisten etujen sovittamattomaan ristiriitaan. Se salataan väittämällä, että kapitalistin etu on myös työläisten etu. Väite yhteisestä edusta on toiminut. Kapitalisteille on luovutettu yhteiskunnallinen hegemonia, vaikka talouden suunta ja tulonjako vaativat kapitalistien ensisijaisuuden korvaamista työläisten ensisijaisuudella. Luokkatietoisuuden hiipumisen vuoksi työväenluokka on heikko ja siksi häviäjä.
Uuden vuosituhannen alussa työväenluokka on hajanaisempi kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. Se on helpottanut työläisten riistoa. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana se on merkittävästi koventunut. Hajanaisuuden seuraukset tuntuvat työn voimaperäisyyden, kiireen ja epävarmuuden kasvussa ja tulonjaossa. Vuodesta 1990 yhdeksässätoista vuodessa työtunnin työn arvo (palkat + lisäarvo) kasvoi nimellisesti 115,0 prosenttia. Kun työn arvossa otetaan huomioon kapitalistien itselleen maksamat jättipalkat ja virallisista työtunneista poistetaan haamutunnit, niin palkkojen kasvu oli 50,8 ja lisäarvon kasvu 149,4 prosenttia. Myös kapitalistien sijoittaman pääoman tuotto (voiton suhdeluku) kasvoi merkittävästi – 16,6:sta 23,9 prosenttiin. Näin siitä huolimatta, että laman vuosi 2009 oli varsin kurja, kun kokonaistuotanto supistui hurjat 6,5 ja bkt 8,0 prosenttia.
Työväenluokan merkitys luokkana on yhteiskunnassa ratkaiseva – mitä hajanaisempi se on, sitä enemmän hyötyvät kapitalistit ja mitä yhtenäisempi se on, sitä enemmän hyötyvät työläiset!
Työväenluokan ongelmana on, että työläiset elävät luokkana luokastaan tietämättä, jonka vuoksi se on riistetty luokka. Riiston taso riippuu yksin työn ja pääoman välisen taistelun tuloksista, luokkataistelun, joka on käynnissä koko ajan ihmisten tahdosta riippumatta.
Työväenluokan taistelua luokkana vaikeuttavat rajoittuneet ammattiliitot ja porvarillisiin tavoitteisiin taipuvat puolueet riippumatta siitä, minkälaisilla puheilla ja lipuilla ne ovat itsensä verhonneet. Yhdistyminen alkaa vasta, kun erilaisten ja monenkirjavien kulttuuri- ja koulutustaustojen monenkirjavissa ammateissa ja tulotasoilla olevat työläiset havaitsevat heitä yhdistävän yhteisen tekijän – riippuvuuden palkkatyöstä. Siitä alkaa proletaarien yhdistyminen. Se on suorastaan elämää suurempi poliittisten ja teoreettisesti tietoisten työväenpuolueiden tehtävä. Yhdistymisen edetessä työläisten luokkavoima lisääntyy, edunvalvonta paranee ja alkaa kehitys, jossa työväenluokka muuttuu riistetystä luokasta luokaksi itseään varten.
Kai Kontturi
Elämä on muuttunut todella kovaksi kuten jokainen tietää omasta kokemuksestaan. Työläisten riisto on koventunut uskomattomalla tavalla. Työläisistä yli puolet on työttömyyden ja pätkätöiden kierteessä. Tuloerot ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja enemmistö pahoinvointi kasvavat. Miksi? Siksi, että luokkatietoisuus ja työläisten osa luokkataistelussa on äärimmäisen heikoissa kantimissa.
Kapitalistisessa maailmassa ikiajat on jatkunut luokkatietoisuuden nakertaminen väittämällä, että työväenluokka on kutistunut ja jatkuvasti kutistuu. Pääomien maasta vienti, globaali keskittyminen, kaiken tuotannon automatisointi ja monopolisoituminen on kiistatta merkinnyt savupiipputeollisuuden ja fyysisen työn vähenemistä. Sitä on pidetty osoituksena työväenluokan katoamisesta. Huikeimmillaan väestölle on tarjottu syöttiä, jonka mukaan kapitalistisessa yhteiskunnassa on yläluokka, ylempi keskiluokka, keskiluokka, alempi keskiluokka ja pieni työväenluokka.
Usein kuulee esitettävän ajatuksen, että ihminen itse voi määritellä luokka-asemansa. Tässä ajattelussa ja yhteiskunnan luokittelussa porvariston propaganda on saavuttanut menestystä jopa siinä määrin, että monet kommunistitkin ovat nielleet syötin koukkuineen. Rajuimmillaan väitetään, että koko luokkayhteiskuntaa ei ole edes olemassa. Tosin aivan viimeaikoina harvat kriitikot ovat eriarvoisuuden rajun kasvun vuoksi pelotelleet, että luokat tekevät paluuta.
Jo aikoja sitten on todistettu, että ihmisen luokka-asema määräytyy objektiivisesti sen mukaan onko hän (tuotanto)pääoman omistaja vai käyttäjä eli onko hän tuotantovälineiden ja finanssipääoman omistaja vai palkkatyöläinen. Pääoman omistus jakaa kapitalistisen yhteiskunnan kahteen määräävään pääluokkaan. Pääoman omistaja kuuluu kapitalistien luokkaan ja palkkatyöläinen työväenluokkaan. Luokkajaossa sillä ei ole merkitystä, minkälaista tuotantopääomaa kapitalisti omistaa eikä sillä minkälaista työtä työläinen tekee. Näiden kahden luokan välissä on suhteellisen pieni sivistyneistön ryhmä, joka jatkuvasti jakautuu harvojen muuttuessa kapitalistien kaltaisiksi ja osan proletarisoituessa muuttuen työläisten kaltaisiksi. Marx ja Engel kirjoittivat jo 1848: "Porvaristo on riisunut pyhyydenloisteen kaikilta toimilta, joita tähän asti on pidetty kunnianarvoisina ja joihin on suhtauduttu pelonsekaisella kunnioituksella. Lääkärin, lakimiehen, papin, runoilijan ja tiedemiehen se on muuttanut maksusta työskenteleviksi palkkatyöläisikseen.".
Koko kapitalismin ajan tuotantovälineitä on kehitetty työn helpottamiseksi, mutta ennen kaikkea kapitalistien välisen kilpailun vaatiman työn tuottavuuden parantamiseksi. Sen mukana työväenluokka on laadullisesti muuttunut tuotantovälineitten kehityksen vaatimuksia vastaavaksi ja työläisten koulutuskin on muuttunut yhä vaativammaksi ja yhä useammin ammattikorkeakoulu- tai yliopistotasolle.
Kapitalistiseen yhteiskuntaan objektiivisesti kuuluvat luokat ei ole enää teorian vaan käytännön kysymys. Luokkateoria on ratkaisu aikoja sitten, mutta yhä vain lietsotaan epätietoisuutta kysymyksillä työväenluokan koosta ja sen merkitystä luokkana.
Kysymys työväenluokan koosta on asiallisesti merkityksetön, kun työväenluokka luokkana on joka tapauksessa moninkertainen kapitalistien luokkaan verraten. Yleistä mielipidettä hämää se, että työväenluokka on saanut oman akateemisesti koulutetun aristokratian, josta (jo nyt) noin 35 000 elää työttömyyden kurimuksessa. Lisäksi tähän päivään tultaessa talonpoikaisto on lähes kadonnut. Nykyinen työväenluokka on suurempi kuin koskaan ennen, vaikka ruumiillisen ja tehdastyön osuus kaikesta työstä on vähentynyt. Kuvaavaa on, että (2008) palkansaajista 70,7 sai alle 2 917 euroa – keskimäärin 1 385 euroa kuukaudessa. Kaikkien tulojen perusteella 79,5 prosenttia ansaitsi keskimäärin 1 341 euroa kuukaudessa.
Tässä joukossa on työläisten kaltaisia pienyrittäjiä, mutta heitä enemmän palkkatyöläisiä on seuraavassa paremmin ansaitsevien tuloluokassa. Maatalous- ja keskisuuria yrittäjiä on noin 11,3 prosenttia. Sivistyneistön, virkamiesten ja liike-elämän johtavaa joukkoa on 8,7 prosenttia. Tämä noin 20 prosenttia on selkeästi kapitalisteja ja heidän kaltaisiaan joten noin 80 prosenttia on työväenluokan koko.
Sanomattakin on selvää, että tämänlaatuinen tuloihin perustuva pääluokkien jako kiistetään. Tulot kuitenkin korreloivat tuotantopääoman kapitalistisen omistuksen kanssa. Toisaalta ja loppupelissä tarkka luokan koko on yhdentekevää, sillä pienen pieni vähemmistö on (tuotantopääoman omistajia) kapitalisteja ja suuren suuri enemmistö (työläiset ja toimihenkilöt) työväenluokkaa.
Kysymys työväenluokan merkityksestä luokkana on jokaisen omassa kokemuksessa riippumatta siitä tietääkö sen vai eikö tiedä. Sama pätee kapitalistien ja työläisten etujen sovittamattomaan ristiriitaan. Se salataan väittämällä, että kapitalistin etu on myös työläisten etu. Väite yhteisestä edusta on toiminut. Kapitalisteille on luovutettu yhteiskunnallinen hegemonia, vaikka talouden suunta ja tulonjako vaativat kapitalistien ensisijaisuuden korvaamista työläisten ensisijaisuudella. Luokkatietoisuuden hiipumisen vuoksi työväenluokka on heikko ja siksi häviäjä.
Uuden vuosituhannen alussa työväenluokka on hajanaisempi kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. Se on helpottanut työläisten riistoa. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana se on merkittävästi koventunut. Hajanaisuuden seuraukset tuntuvat työn voimaperäisyyden, kiireen ja epävarmuuden kasvussa ja tulonjaossa. Vuodesta 1990 yhdeksässätoista vuodessa työtunnin työn arvo (palkat + lisäarvo) kasvoi nimellisesti 115,0 prosenttia. Kun työn arvossa otetaan huomioon kapitalistien itselleen maksamat jättipalkat ja virallisista työtunneista poistetaan haamutunnit, niin palkkojen kasvu oli 50,8 ja lisäarvon kasvu 149,4 prosenttia. Myös kapitalistien sijoittaman pääoman tuotto (voiton suhdeluku) kasvoi merkittävästi – 16,6:sta 23,9 prosenttiin. Näin siitä huolimatta, että laman vuosi 2009 oli varsin kurja, kun kokonaistuotanto supistui hurjat 6,5 ja bkt 8,0 prosenttia.
Työväenluokan merkitys luokkana on yhteiskunnassa ratkaiseva – mitä hajanaisempi se on, sitä enemmän hyötyvät kapitalistit ja mitä yhtenäisempi se on, sitä enemmän hyötyvät työläiset!
Työväenluokan ongelmana on, että työläiset elävät luokkana luokastaan tietämättä, jonka vuoksi se on riistetty luokka. Riiston taso riippuu yksin työn ja pääoman välisen taistelun tuloksista, luokkataistelun, joka on käynnissä koko ajan ihmisten tahdosta riippumatta.
Työväenluokan taistelua luokkana vaikeuttavat rajoittuneet ammattiliitot ja porvarillisiin tavoitteisiin taipuvat puolueet riippumatta siitä, minkälaisilla puheilla ja lipuilla ne ovat itsensä verhonneet. Yhdistyminen alkaa vasta, kun erilaisten ja monenkirjavien kulttuuri- ja koulutustaustojen monenkirjavissa ammateissa ja tulotasoilla olevat työläiset havaitsevat heitä yhdistävän yhteisen tekijän – riippuvuuden palkkatyöstä. Siitä alkaa proletaarien yhdistyminen. Se on suorastaan elämää suurempi poliittisten ja teoreettisesti tietoisten työväenpuolueiden tehtävä. Yhdistymisen edetessä työläisten luokkavoima lisääntyy, edunvalvonta paranee ja alkaa kehitys, jossa työväenluokka muuttuu riistetystä luokasta luokaksi itseään varten.
Kai Kontturi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
