23.4.10

Yhtiöittäminen

Kaikkivaltias ja kaukaa viisas

Kun Suomea liitettiin EU:n jäseneksi, oli täytätettävä sen ennakkoehtoja; tavaroiden ja pääomien vapaata liikkumista, budjetti rajoituksia ja julkista velkaa. Myös oma raha piti siirtää historiaan. Tämän piti riittää ja itsemääräämisoikeuden piti säilyä.

Tässä ennakkoehtojen toteuttamisessa huolehdittiin omaehtoisesti myös yritysten kilpailukyvystä leikkaamalla puolet pois yritys-, pääoma- ja osinkoveroista. Samalla kuntien kirjanpitolaki uusittiin, yhdenmukaistettiin yritysten kanssa. Sen soveltamisohjeet antoi kaikkivaltias ja kaukaa viisas kirjanpitolautakunta. Se ymmärsi muita paremmin EU:n tavoitteet ja määräsi, että kuntien on otettava taseisiinsa veroilla maksetut ja poistetut omaisuudet käyvästä arvosta.

Kunnat ovat kuuliaisesti noudattaneet annettuja määräyksiä. Taseisiin otetuista ja jo poistetuista omaisuudesta tehdään uushankintahinnan mukaiset poistot. Poistetaan poistettu! Tämän vuoksi yksityistä reippaasti halvempi, siis reippaasti halvempi kunnallinen palvelutoiminta muuttui kalliin näköiseksi. Se menetti ylivoimaisen kilpailukykynsä!

Jos yksityinen yritys ottaa taseeseensa poistettua omaisuutta, se syyllistyy väärennökseen ja omistajiensa harhaanjohtamiseen, josta joutuu leivättömän pöydän ääreen ja linnaan.

Ennakkoehtojen täyttäminen ei riittänytkään. Nyt tulee uusia määräyksiä, joilla viedään tuhkatkin pesästä, kun kunnat velvoitetaan yhtiöittämään kaikki laitoksensa taloushallintoa ja kirjanpitoa myöden. Siitä on jo valmisteilla laki, jonka taustalla on EU komission vaatimus. Yhtiöittämisestä seuraa, pikku hiljaa, kaiken kunnallisen toiminnan yksityistäminen.

Ajan oloon julkiset palvelut siirretään historiaan. Se tuloksena palvelujen hinnat nousevat. Tämän kehityksen suunnasta esimerkkinä voi ovat Yhdysvallat, jossa terveyden- ja sairaanhoito on kolme kertaa kalliimpaa kuin Suomessa.

Kai Kontturi

22.4.10

Toivotaan parasta

TOIVOTAAN PARASTA – VARAUDUTAAN PAHIMPAAN

Hallitus pääministeri Matti Vanhasen johdolla ajaa työurien pidentämistä kuin käärmettä pulloon. Miksi?

Ehkä syy on se, että sillä saadaan perustelu uusien atomivoimalaitosten rakentamiselle. Toinen syy voi olla, että kansan mieleen taotaan kuva hurjasta talouskasvusta, kasvusta, joka vaatii kaiken vähenevän työvoiman. Kolmas syy voi olla kansan rauhoittaminen, kun porvarileirissä tiedetään, ainakin pitäisi tietää, että tulevaisuudessa talous kasvaa hitaasti ja paljon tuottavuutta hitaammin. Sen vuoksi osa-aika ja pätkätyöt ovat tulleet jäädäkseen ja työttömyys lisääntyy. Se uhkaa yhteiskuntarauhaa.

Kaiken kaikkiaan lienee niin, että atomivoiman rakentamisella on vain yksi tavoite. Kun tavaratuotanto kehittyy olemattoman hitaasti, kansainvälisesti pienen pieni mutta kansallisesti suuren suuri pääoma ei saa riittävästi voittoa, jota on haviteltava sähkön myynnistä kansainvälisillä markkinoilla. Se jää nähtäväksi.

Aiempien väestöennusteiden mukaan työvoima olisi säilynyt nykyisellä tasolla. Työministeriön "Työvoima 2025" selvityksen mukaan sen osuus vuoden 2000 työikäisestä väestöstä olisi kasvanut 74,6 prosentista vuoteen 2030 mennessä 83,1 prosenttiin. Viimeisessä väestöennusteessa työikäisen väestön määrä on kuitenkin kasvanut kymmenessä vuodessa 9,3 prosenttia. Näin 77 prosenttia työikäisten määrästä takaisi jatkossakin nykyisen työvoiman.

Työvoiman osuus työikäisistä voi siis vaihdella paljonkin poliittisten tarpeiden mukaan. 77 prosenttia työikäisistä merkitsee, että jatkossakin reservissä on yli satatuhatta työikäistä.

"Työvoima 2025" selvityksessä on tehty (2006) hienoa työtä. Se koskee ennen muuta tuotannon kasvuennustetta. Ainoiksi ongelmiksi jäävät alakanttiin arvioitu työn tuottavuus ja nykyinen lama. Lamojen sykliksi on muodostumassa viidentoista vuotta, joten seuraava lama on odotettavissa 2020-luvulla. Kun nämä tekijät otetaan huomioon, mutta arvioidaan varovasti, saadaan korjattu kuva tuotannon kasvusta ja työllisyyden kehityksestä vuoteen 2030.

Vuoteen 2050 saakka meillä on vuosittain työvoimaa käytössä vähintään 2,7 miljoonaa henkeä, jolla on käytössä noin 4 766 miljoonaa työtuntia. Kun työn tuottavuus kasvaa tuotantoa nopeammin, työ ja työtuntien tarve vähenee. Näillä eväillä 2020 työtunneista jää käyttämättä 1 161 miljoonaa tuntia (657 tuhatta henkilötyövuovuotta), 24,8 prosenttia ja 2030 jää käyttämättä 1 680 miljoonaa tuntia (951 tuhatta työvuotta), 35,7 prosenttia.

Myöhemminkään tilanne ei tästä parane. Päinvastoin, se huononee. Kaikki merkit viittaavat siihen, että palkkatyöläisten kannalta kapitalistinen markkinatalous on kovaa vauhtia menossa kohti umpikujaa.

Sanomattakin on selvää, että jokainen itseään kunnioittava kapitalisti ja pikkuporvari leimaavat moiset puheet tulevaisuudesta kylähullun jorinaksi. Tuskin mikään olisi toivottavampaa kuin se, että tämäntapainen synkkä ennuste menisi täydellisesti metsään. Palkkatyöläisten kannalta on kaikki syyt toivoa parempaa, mutta on myös kaikki syyt varautua pahimpaan.

Kai Kontturi

21.4.10

Haamuja

HAAMUJA VÄESTÖENNUSTEESSA

Eläkeyhtiöt ovat parikymmentä vuotta säikyttäneet kansaa eläkepommilla. Tavoitteena on eläkeyhtiöiden ja lopulta keinottelijoiden rikastuminen. Eläkejärjestelmästä on sitä varten kehitetyn vakuutusmatematiikan avulla tehty niin monimutkainen, että yksikään kansanedustaja ei sitä ymmärrä. Siksi eläkeyhtiöt voivat sanella haluamansa uudistukset. Kaikki tähänastiset uudistukset ovat vähentäneet eläkeyhtiöiden menoja ja heikentäneet eläkkeellä olevien ja tulevien eläkeläisten eläkkeitä. Eläkevakuutuksissa vakuutusmatematiikka on valtava huijaus.

Nyt jotenkin tuntuu siltä, että vähitellen yleinen mielipide muuttuu eläkepommin suhteen epäileväksi. Tästä pienestä muutoksesta on tullut ongelma. Sen ratkaisemiseksi Tilastokeskus on pantu asialle. Se vetäisi turkin hihasta uuden syyskuussa 2009 julkaistun väestöennusteen, jonka mukaan yli 64 vuotiaiden määrä kasvaa vuoteen 2055 mennessä nykyisestä 943 tuhannesta 1,73 miljoonaan, siis lähes kaksikertaiseksi. Se on täyttä pötyä!

Ennuste voi toteutua vain, jos kaudella 1946–90 syntyneistä ja heistä 2008 elossa olleista 1,77 miljoonasta jokainen on elossa myös vuonna 2055. Tulevaisuudessakin väestön keski-ikä kasvaa, mutta se ei oleellisesti vaikuta asiaan. Väestötilaston mukaan 95 vuotiaita ja sitä vanhempia oli pari vuotta sitten 0,5 prosenttia eläkeikäisistä. Nyt väitetään, että 2055 vastaava luku on 39,5 prosenttia. Sen mukaan 95 vuotta täyttäneiden määrä kasvaisi 4 274 hengestä 702 760 henkeen. Jokainen tietää, että niin ei käy. Kaikista ikäluokista jatkuvasti joku kuolee. Tässä ovat faktat.

Väestötilaston mukaan ja todellisuudessa 2025 yli 64 vuotiaiden määrä on hieman yli 1,0 miljoonan, 380 ennustetta piemempi. Alentuneen syntyvyyden vuoksi sen jälkeen määrä supistuu. 2055 ikääntyneitä on enintään 896 tuhatta. 2070 luku on vielä pienempi, 850 tuhatta. Näin siinäkin tapauksessa elinaika hieman pitenisi, mutta onko pidentyminen varmaa?

Olkoon miten tahansa, niin totuus on, että ikääntyvien määrä riippuu ennen muuta syntyvyydestä, sitten kuolleisuudesta ja maasta poismuutosta ennen 65 vuoden ikää. Sen jälkeen ikääntyneiden määrä riippuu kuolleisuudesta ja maasta poismuutosta. Tässä ovat faktat, jotka todistavat, että väestöennusteen yli 64 vuotiaiden määrässä yli puolet on pelkkiä haamuja!

Maahanmuuttajat ovat oma lukunsa, mutta heidän määränsä eläkeikäisissä riippuu maassa pysymisessä ja on joka tapauksessa loppupelissä marginaalinen.

Tuotannon rakennemuutos toi työmarkkinoille osa- ja pätkätyöläiset. Työkuukaudet vähenivät ja henkilökohtaiset vuoden palkkasumat pienenivät pysyvästi. Eläkeuudistuksessa 2005 työuran kaikki vuosipalkat laskevat puolella työvoimasta, joiden eläkkeiden taso laskee, vaikka hoivapalvelujen ja lääkkeiden tarve kasvaa.

Kuntaliitokset ja terveysaseman 20 000 asukaspohjan vaatimus vaikeuttavat terveyspalvelujen saantia. Joillekin palvelujen saatavuus voi muuttua/muuttuu mahdottomaksi. Eikä tässä kaikki. Vantaalla ajatus terveyspalvelujen liikelaitostamisesta on jo herätetty. Mahdottomalta näyttävän julkisten terveyspalvelujen yksityistämisessä on jo otettu ensimmäinen askel.

Ikääntyvän väestön määrän mielettömällä liioittelulla on laajat yhteiskunnalliset vaikutukset. Voittajana ovat eläkeyhtiöt ja häviäjinä nykyiset ja tulevat eläkeläiset. Kaikki nämä tekijät hidastavat ikääntyvän väestön määrällistä kasvua.

Kai Kontturi

16.4.10

Työllisyys

Viedään kuin pässiä narussa

Jokainen on kuullut puhuttavan lobbareista. Alkujaan lobbarit muodostivat vain Yhdysvalloissa erityisen ammattikunnan. Lobbarit olivat auktorisoituja, virallisen luvan saaneita eturyhmien asioiden hoitajia. Vain heillä oli oikeus kongressissa ja senaatissa harjoittaa käytäväpolitiikkaa, harjoittaa kansanedustajien painostusta.

Auktorisoitu lobbaus on tehokas tapa kaventaa demokratiaa, sillä lobbareitten homma vaatii runsaasti riihikuivaa rahaa, jota "lailliseen" lahjontaan on riittävästi vain kapitalisteilla, suurpääomalla. Yhdysvalloista lobbaus on levinnyt EU:hun. Jää nähtäväksi koska virallinen lobbaus tulee meidänkin eduskunnan ja hallituksen arkeen.

Menneinä aikoina sitä ei tarvittu, kun Eteläranta 10:stä oikeistolaisille kansanedustajille saneltiin kapitalistien politiikka. Demareilla oli omat sanelijansa Hakaniemessä, mutta demarijohtajat kuuntelivat mielellään myös Etelärantaa. Kansandemokraateilla oli sanelijat Simonkadulla ja kommunistien Kulttuuritalolla. He kuuntelivat tarkasti duunareitten ja talonpoikien ääntä ja toimivat sen mukaan.

Jos hommat joutuivat jäihin, "lobbaus" hoidettiin Simonkadun ja Kulttuuritalon organisoimalla joukkovoimalla. Nyt ne ovat vain historiaa ja kaikki on toisin. Samalla Etelärannan jatkoksi on ilmestynyt lobbareita. Nyt poliitikkoja lobataan ennakkoon suurilla vaalirahoilla ja muulla mukavalla, jolla lobbarit röyhkeästi ostavat oikeistolaista ja oikeaa vaikutusvaltaa puolueista, eduskunnasta ja hallituksesta.

o o o

Kaikkia virallisia valheita pidetään totuutena. Ne menevät perille paremmin kuin kapitalistisen julman markkinatalouden nimiin vannovan median valheet. Tässä yhtensä esimerkkinä on työttömyysprosentin väärentäminen. Se toteutettiin 90-luvun puolivälin jälkeen. Toisena on väestön ikääntymisen väärentäminen.

Ääni kauhusta väristen selitetään, että väestö ikääntyy niin, että heidän elättäminen on lähes mahdotonta ja kaiken lisäksi sen vuoksi työvoima loppuu. Hoetaan, että eläköitymisen ongelma voidaan hoitaa vain, jos eläkkeiden leikkaamista jatketaan ja estetään eläkkeelle pääsy, pidennetään työuria. Samaan aikaan ja toisaalla sanotaan, että eläkkeelle siirtyneiltä jää töitä kaikille, tulee jopa työvoimapula.

Puheet eläkeläisten määrän kasvusta ja työvoimapulasta on vedetty turkin hihasta. Se on valhe. Väestötilastosta tiedetään, montako vuosittain on syntynyt, montako heistä on kuollut tai muuttanut pois maasta. Jos Tilastokeskuksen ennuste vuoteen 2070 olisi tosi, niin ennen vuotta 2005 olisi pitänyt syntyä kolme miljoonaa ihmistä enemmän, mutta ei syntynyt!

Tilastokeskuksen ennusteen mukaan 2025 yli 64 vuotiaita on 1 407 000. Tämä joukko on 1931–60 syntyneitä, jotka olivat elossa vuonna 2010. Kaikista ikäluokista joka vuosi joku kuolee ennen eläkeikää. 1931–1945 syntyneistä oli kuollut 40 prosenttia ja 1946–60 syntyneistä 37 prosenttia. Kun seuraavan viidentoista vuoden aikana väkeä kuolee noin 28 prosenttia, niin vuonna 2025 eläkeikäisiä on paljon vähemmän vain 1 023 000. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2040 eläkeikäisiä on 1 608 000, mutta väestötilaston mukaan heitä voi olla enintään 932 000. Näin se menee!

o o o

Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että tulevaisuudessa tuotanto kasvaa hitaasti. Nykyisen laman vuoksi 2010-luvulla kasvua olisi 21,9 prosenttia. Virallisesti uskotaan, että samaan aikaan työn tuottavuus kasvaa vain 24,3 prosenttia. Käytettävissä olevista työtunneista työttömyyteen haaskaantuisi noin 1 161 miljoona tuntia, 24,8 prosenttia. Työvoima 2025 selvityksen mukaan työttömyysaste olisi 3,5 prosenttia, joka tarkoittaa, että normaali 1 765 tunnin henkiötyövuosi lyhenisi vaivaiseen 1 375 tuntiin.

Työn tuottavuus ja siitä saatava voitto on kuitenkin niin kova juttu, että se saattaa hyvinkin kasvaa arvioitua enemmän ja työttömyys olisi vielä pahempi.

Kun lamojen toistuvuus, sykli, on lyhyt, niin jossain vuoden 2024–25 paikkeilla iskee uusi lama ja työllisyystilanne heikkenee entisestään. Se saattaa vuonna 2050 tuotanto- ja tuottavuusnäkymien perusteella nousta jopa lähelle 50 prosenttia. Tuotannon ja työllisyydennäkymät ovat todella heikot, eikä eläkkeelle siirtyminen paranna työllisyyttä – ei pätkän vertaa.

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, VATT, on julkaisut selvityksen, joka perustuu Tilastokeskuksen ennusteeseen. VATT ei ole huomannut, että väestön ikääntymisestä tehty ennuste on valhe. Se on tutkimuslaitoksena sokeasti uskonut ennusteeseen ja päätellyt, että työllisyys helpottaa, kun vuoteen 2025 mennessä sosiaali- ja terveysalalle tarvitaan 120 000 uutta työntekijää. Silloin alalla olisi yhteensä 450 000 työtekijää!

Se on kuitenkin vain sumutusta, sillä samaan aikaa selitetään, että valtio ja kunnat velkaantuvat vauhdilla. Sosiaali- ja terveysalan menot ovat suuret, siksi ne ovat myös leikkauslistojen kärjessä.

Näin se menee ja meitä viedään kuin pässiä narussa!

o o o

Kaikki nykyajan ongelmat ovat seurausta vapaakaupasta, pääomien ja tuotannon omistuksen keskittymisestä, pääomien ja tuotannon viemisestä pois maasta väkirikkaisiin ja halpatyövoiman maihin. Siksi työ vähenee ja työttömyys lisääntyy.

Palkkatyöläiset eivät voi jäädä ikuisiksi ajoiksi suurpääoman ja EU:n lobbareiden valheiden ja pahenevan kurjuuden vangiksi. Siksi palkkatyöläisten on pakko etsiä keinot, joilla voi yhdistää työläisten voimat luokkavoimaksi, lopettaa oikeiston valheet, pohjaton ahneus ja kapitalistien luokkaherruus.

Työläisten etujen hoitaminen ei onnistu puolueiden oman edun tavoittelulla, pelkällä puoluepolitikoinnilla. Sen alttarille on jo uhrattu liikaa palkkatyöläisten, työväenluokan, etuja ja elinmahdollisuuksia. Vain jaloilla äänestämällä – suuntaamalla yhteisrintamaan – palkkatyöläiset voivat synnyttää voiman, luokkavoiman, jolla voi muuttaa kaiken!

Kai Kontturi

Tuloerot hirvittävät

Suurella enemmistöllä pienet tulot pienellä vähemmistöllä suuret tulot

Tilastokeskus kertoi tammikuun lopulla, että vuonna 2008 kokoaikainen palkka oli 2 876 euroa kuukaudessa. Verohallituksen mukaan keskimääräinen keskipalkka oli 2 204 euroa. Kaikki tulot yhteensä olivat kuukaudessa keskimäärin 2 060 euroa. Eihän tämä näytä ollenkaan hullummalta. Tosin siinä on vain joitakin osatotuuksia, joilla ei ole väestön toimeentulon kannalta mitään merkitystä.

Verohallituksen tilastot antavat kokonaan toisen kuvan. Palkkasummasta 1 872 958 palkansaajaa, 69,9 prosenttia, sai kuukaudessa keskimäärin 1 435 euroa. Se on enää puolet Tilastokeskuksen mainostamasta keskipalkasta. Palkkatulojen jonkinlaisessa keskikastissa oli 566 717 palkansaajaa, 21,2 prosenttia. Heidän kuukauden keskiansio oli 3 277 euroa. Sitä enemmän sai 8,9 prosenttia palkansaajista, mutta tämän joukon ydin oli 3 505 palkansaajaa, 0,1 prosenttia, jonka palkka oli keskimäärin 17 214 euroa kuukaudessa.

Kaikista tuloista, joissa ovat mukana niin eläkkeet kuin pääomatulotkin, 3 635 713 tulonsaajaa, 79,5 prosenttia, sai keskimäärin vaatimattomat 1 341 euroa kuukaudessa. Tässä jonkinlaisessa tulojen keskikastissa oli 651 622 tulonsaajaa, 14,3 prosenttia, jonka kuukauden keskitulona oli 3 558 euroa. Tulonsaajien varsinaisen kapitalistien ydin on 283 125 tulonsaajaa, 6,2 prosenttia, sai edellisiä enemmän, mutta sen varsinainen luja ydin oli pieni, vain 4 675 tulonsaajaa, 0,1 prosenttia kaikista tulonsaajista, mutta heidän tulonsa oli keskimäärin 66 901 euroa kuukaudessa!

Kai Kontturi